Kohti uusia haasteita

En ole taaskaan päivitellyt blogia kovin ahkerasti. Pieni tauko teki hyvää ja nyt pitäisi olla taas kirjoittamisen aihetta... nimittiäin uusi työpaikka.

Tämän hetkinen työpaikka ei todellakaan ole ollut minulle se paras mahdollinen paikka työskennellä. Muutamat asiat työpaikallani ei toimi ollenkaan ja niihin ei selvästikkään ole tulossa parannusta. Myöskin työmatka pännii! Monien eri syiden takia aloitin uuden työpaikan metsästyksen.

Löysin jobs.nhs.uk- sivun kautta mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen: Band 5 nurse assesstment centre. Tämä ei sinänsä vielä herättänyt mielenkiintoani vaan avoimet työpaikat. Ilmoituksessa mainittiin mm. seuraavat erikoisalat:

• Neurosciences
• Specialty Medicine – Chemotherapy Day Unit
• Acute Medicine - Endoscopy
• Trauma – including accident and emergency and ward areas
• Surgery
• Community – District Nursing

Näin monta eri vaihtoehtoa... Miksi? En tiedä, mutta päätin laittaa hakemuksen menemään ja omaksi onnekseni sain kutsun rekrytilaisuuteen. Sähköpostissa kerrottiin päivän aikana tapahtuvat jutut ja mitä pitää ottaa mukaan. Päivä muodostui kolmesta eri osa-alueesta jotka olivat ryhmätehtävä, lääkelaskutentti ja yksilöhaastattelu. Apua. Luin kauhutarinoita tällaisesta päivästä täältä ja olin jo peruuttamassa koko juttua kunnes päätin toisin. Päätin mennä tilaisuuteen ja katsoa miten kaikki menee. Mitään ei ollut hävittävissä. Ajatus siitä, että olen ikuisesti jumissa tämän hetkisessä työpaikassa kauhistutti ja siksi päätin mennä.

Päivä alkoi 8.45. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja olin ollut töissä myös edellisen viikonlopun pe-su. 12 tunnin työpäivät kaikkina päivinä ja olin aivan loppu. Aamulla kirosin kuinka tämän pitää olla juuri tänään kun otsassa möllöttää järkyttävän kokoinen tatti ja silmäpussit olivat isommat kuin koskaan. Anoppini ajoi minut sairaalaan (5min työmatka) ja siitä se sitten alkoi. Aluksi kuuntelimme esittelyn sairaalasta ja kaikesta yleisestä ja sitten saimme päivän aikataulun. Aloitimme heti ryhmätestin ja minä ja kaksi muuta vähän vanhempaa/kokeneempaa hoitajaa marssimme ison pöydän ääreen jossa kaksi osastonhoitajaa istui hymyissä suin. Ajattelin silloin ettei tämä voi niin kamalaa olla ja siinä samassa saimmekin paperin käteemme jossa oli aiheemme: cordinator eli yleensä kokenut sairaanhoitaja (joka jakaa päivän tehtävät muille ja varmistaa, että kaikki sujuu niin kuin pitää) soitti osastolle ja ilmoitti olevansa kipeä. Sinä olet nyt vastuussa ja sinulla on näin ja näin paljon henkilökuntaa aamuvuoroon. Miten toimit? Meillä oli paperilla potilasraportti eli lista potilaista ja heidän ongelmistaan. Ryhmänä meidän piti suunnitella miten jakaa tehtävät ym. 

Olin ainoa "nuori" sh meidän ryhmässä ja heti toinen näistä naisista alkoi tarinoimaan kaikkea mitä pitää tehdä kovaan ääneen. Minun ja sen toisen naisen oli vaikea keskeyttää häntä ja emme meinanneet saada suun vuoroa ollenkaan. Välillä hän kuitenkin kysyi meiltä, että olemmeko samaa mieltä ja silloin pystyimme kommentoimaan asioita ja kertomaan omat mielipiteemme. Muutaman kerran keskeytin tämän naisen ja sanoin, ettei niin voi tehdä, koska pitää ottaa muitakin asioita huomioon. Jossakin vaiheessa osastonhoitajat kysyivät: is that it? Nothing else you need to think? Ja silloin minä ja se toinen nainen pääsimme vauhtiin. Kokonaisuudessaan tämä tilanne kesti noin 30 minuuttia ja sen jälkeen palasimme isoon saliin takaisin, jossa oli kahvia ja keksejä tarjolla. Nam.

Haastattelut tapahtuivat kolmessa huoneessa ja koska meitä oli yhdeksän henkilöä hakemassa töitä, haastatteli yksi ihminen kolme hakijaa. Minulle oli annettu viimeinen aika haastatteluun, mutta ei se haitannut. Kun odottelimme haastatteluun pääsyä teimme lääkelaskut. Saimme käyttää laskina ja olin aivan ymmälläni. Ei suomessa saanut käyttää laskinta tenteissä ja yhtäkään laskua ei saanut mennä väärin. Olin aivan paniikissa kun sain paperin eteeni. Neljä sivua laskuja. Apua. Aloin lukemaan laskuja ja huomasin niiden olevan suhteellisen helppoja. Oli pillerien jakamiseen liittyviä laskuja ja tiputusnopeuksia. Ei hätää, koska mulla on vieläkin vihko lääkelaskujen tekniikoista ja kaavoista ja niitä olin kertaillut edellisenä viikonloppuna. Osasin siis kaikki tekniikat ja fiilis laskujen jälkeen oli melko hyvä. Kysyin sitten kun palautin paperin, että kuinka monta saa mennä väärin niin vastaukseksi sain lämpimän hymyn ja lempeät sanat: ei se ole niin tarkkaa. Me haluamme tietää enemmänkin millä aloilla tarvitset mahdollisesti lisää harjoitusta....
Siihen tokaisin: I think I did quite well *lempeä hymy takaisin ja pieni naurahdus*

Siinä sitten pyörittelin peukaloita, kun odottelin haastatteluun pääsyä. Hetken päästä nainen käveli luokseni ja aloitti pienimuotoisen keskustelun. Kysy myös mitkä fiilikset minulla oli tästä kaikesta. Olin odottanut jotakin paljon pahempaa ja olin positiivisesti yllättynyt kuinka rento tunnelma siellä oli koko ajan. Annoin siinä samassa sitten todistukset koulusta, NMC:n laillistamistodistukset, henkkarit ja kaikki mahdolliset paperit. Samalla kysyttyyn millä osastolla haluaisin mieluiten työskennellä ja miksi. Kerroin työskenneelleni ennen kirurgisella osastolla ja pidin siitä erittäin paljon. Kerroin myös trauman kiinnostavan minua. Nainen kirjasi kaiken ylös ja kysyi vielä muutamat kysymykset ennen kuin kiitti kauniisti ja toivotti onnea haastatteluun.

Haastattelussa minua haastatteli kaksi naista (eri tyypit kuin ryhmätestissä) ja pienen esittelyn jälkeen menimme suoraan asiaan. Kysymykset oli luotu NHS:n kuuden C:n pohjalta (care, compassion, communication, commitment, competence, courage) ja minun tulikin kertoa tilanteissa joihin olen itse törmännyt työelämässä. Esimerkiksi minua pyydettiin kuvailemaan tilannetta työpaikallani, jossa minun piti käyttää rohkeutta, jotta selviän siitä tilanteesta. 
Haastattelun jälkeen minulla oli ihan ok olo koko päivästä ja innolla jäinkin odottamaan keskiviikkoa jolloin saimme tietää miten kaikki meni.

Keskiviikkona kannoin puhelinta taskussani työpaikalla, mutta silti missasin sen puhelun. Sydän pamppasi kauheeta vauhtia kun huomasin, että minulla oli vastaajassa viesti. Viestillä kerrottiin, että olen selvinnyt hyvin rekrystä ja minun tulisi ottaa yhteyttä heihin mahdollisimman pian. Koitin soittaa heti perään, mutta kukaan ei vastannut. Soitin tunnin päästä uudelleen ja jätin viestin. Torstaina he soittivat minulle uudestaan ja kertoivat, että osastonhoitaja soittaisi minulle myöhemmin ja kertoisi lisää infoa kaikesta.

Muutaman tunnin stressasin, että mitäköhän sieltä tulee kunnes puhelin soi. Osastonhoitaja soitti ja sanoi, että olet ilmeisesti menestynyt hyvin rekryssä ja nyt voisin tulla tapaaman häntä ja juttelemaan mahdollisesta työpaikasta. Kysyin miltä osastolta olen paikkaa saamassaa ja hän vastasi: spinal injuries.... Is that ok? 
Is that ok??? Yeaaaaah!!! Olin aivan innoissani.
Hän pyysi minua tulemaan osastolle perjantaina tapaamaan häntä ja keskustelemaan mahdollisesta työpaikasta.

Olin siis viime perjantaina James Cookin sairaalassa tapaamassa osastonhoitajaa ja juttelemassa tulevaisuudesta. Hän oli erittäin mieltynyt minuun ja sanoi tarjoavansa paikkaa minulle. Pieni riemun kiljahdus siinä taisi päästä kun kuulin tämän. Kysyin sitten miten asiat etenevät ja hän sanoi puhuvansa oman pomonsa kanssa ja ilmoittavan sitten minulle mitä tapahtuu. Hän soitti vielä perjantai-illalla ja pyysi minua tulemaan tällä viikolla osastolle ja sovittamaan univormuja. Menen siis huomenna sinne ja toivottavasti saisin silloin taas lisää tietoa. Irtisanoin itseni tänään nykyisestä työpaikastani, kun irtisanomisaika on 4 viikkoa. 

Jään innolla odottamaan tätä uutta työtä ja toivon kovasti ettei tämän työn aloittaminen ole yhtä hankalaa kuin edellisen. Paperisotaa odotellessa.

-Tiina

Happy New Year

Terve vaan kaikille ja hyvää uutta vuotta! :)

En ole jaksanut päivittää blogia tässä viime aikoina kovinkaan ahkerasti, mutta yritän nyt taas tsempata tämän suhteen.

Nyt kuitenkin muutama kuva meidän uuden vuoden kemuista, eli rauhallisesta illasta kaveripariskunnan luona. Minun piti olla yövuoroissa läpi UV:n mutta päivistä uupui porukkaa, niin vaihdoin yövuorot päiviksi. Olimme eilen siis Katien ja Michaelin luona syömässä ja juomassa ja katsomassa Lontoon ilotulituksia televisiosta. Ei ollenkaan hassumpi ilta, sillä naurua riitti niin, että vieläkin vatsaan koskee.

Jamie Oliverin resepti JÄTTILÄISLIHAPULLASTA. NAM 

Mahtavaa alkanutta vuotta kaikille! 

Xxx

-Tiina

Sh:n univormu Englannissa

Perjantaina sain vihdoinkin mun uuden työasun eli univormun. Vaaleansininen tunika ja tummansiniset housut viimeistellään mustilla kengillä. Ei ollenkaan hassumpi look :) 

-Tiina

Osasto 26

Töissä on ollut kamala kiire ja asiaa ei auta yhtään se, että perehdytys on nyt ohi ja minulla on oma tiimi johdettavana. Oma tiimi tarkoittaa kolmas osaa osaston potilaista ja heidän asioiden hoitamisesta. Tiimiin kuuluu yleensä lähihoitaja ja sairaanhoitaja. Lähihoitajalla ei ole juurikaan muuta tehtävää kuin, pesujen teko ja mittauksista huolehtiminen (kuten verenpaine, pulssi, saturaatiot ym.) Tämä tarkoittaa sitä, että sairaanhoitaja joutuu juoksemaan paikasta toiseen ja hoitamaan lähes kaikki asiat mitä osastolla tapahtuu.

Kaikki on niin erilaista ihanan turvalliseen Suomeen verrattuna. Suomessa istuin tietokoneen takana kirjaamassa kaikkea mitä piti muiden tietää, mutta täällä tietokoneelta näkee ainoastaan potilaiden nimet ja huoneiden numerot. Kaikki kirjaaminen tapahtuu siis paperille ja tästä se riemu vasta alkaa. En saa muiden käsialoista aina selvää enkä todellakaan ymmärrä niitä miljoonia lyhenteitä mitä he kirjauksissaan käyttävät. Tunnetusti lääkäreiden käsiala on kaikkista kamalin, hah. Yritän siis selvittää mitä potilaalle on määrätty, mutta kun en vain aina ymmärrä mitä nuo kaikki PMH:t tai NBM:t tarkoittaa. Nyt siis tiedän kummankin lyhenteen merkityksen, mutta ensimmäisellä kerralla mietin pienessä päässäni "tästä ei tule yhtään mitään!"  PMH - past medical history & NBM - nil by mouth. Ei siis kamalan haastavia, mutta kun puoli sivua on täynnä vieraita lyhenteitä, alkaa sitä vähän turhautumaan. Itseäni ärsyttää, kun joudun koko ajan kysymään muilta mitä papereissa lukee ja mikä ihme se sellainen tutkimus on. Tiedän myös etten voi oppia ellen kysy, mutta kyllä meinaa pinna palaa muutaman kerran aina päivässä tästä syystä. 

Jos kirjaaminen on kivikautista niin sitten on kyllä lääkkeetkin. Jokaisella tiimillä on oma kärry lääkkeitä. Tämä kärry raahataan jokaiseen potilashuoneeseen, kun on lääkkeiden jaon aika. Osa potilaiden käyttämistä lääkkeistä on pienessä postilaatikon näköisessä/kokoisessa boxissa potilassängyn vieressä ja osa tässä kärryssä. Lääkekortti on iso pahvinen läpyskä, joka on aina kateissa. AINA kun jaan lääkkeitä on jonkin lääkekortti häviksissä. Kiva. Potilaat saavata lääkkeensä ilmaiseksi sillä aikaa kun ovat sairaalassa hoidossa ja siksi osa lääkkeistä on heidän "postilaatikossaan" ja yleisimmän lääkkeet, kuten kipulääkkeet tai antibiootit ovat kärryssä. Tätä isoa ja raskasta kärryä raahaan siis pitkin käytäviä ja huoneita ja kiroan, kun en taaskaan saa lääkäreiden käsialasta selvää.... Taas menee hermot.

Lääkekaappeihin on vain muutamat hassut avaimet ja aina se hoitaja kenellä ne on, on myös aina häviksissä. Lääkkeisiin liittyen yksi ärsyttävä asia vielä, joka on erilainen kuin suomessa: tuplatarkastus. Kaikki iv-nesteet tai lääkkeet, huumelääkkeet tai injektiot tulee hyväksyttää toisella sairaanhoitajalla. Tämä on varsin mukavaa silloin, kun itsellä on kamala kiire ja sinun tulee allekirjoittaa muutama kohta lääkekortista varmistuksen takia, sitten pitää olla mukana kun toinen valmistaa tämän kyseisen lääkkeen (kuten injektion ym.)  ja sitten pitää vielä mennä mukaan tunnistamaan potilas rannekkeesta. Toinen hoitaja lukee tiedot rannekkeesta ja toinen tarkistaa lääkekortista, että kyseessä on oikea potilas. MULLA SIIS VAAN LOPPUU AIKA KESKEN! 

Osasto jolla olen töissä on aivan liian kiireinen tälläiseen ja hoitajia on aivan liian vähän. Toivottavasti asiat helpottuvat pian ja pääsen vielä paremmin rytmiin ja tapoihin kiinni. Tsemppiä Tiina!! 

Lopuksi vielä summa summarum: Vaikka sairaanhoito on samanlaista kaikkialla maailmassa ja tavoitteet meillä on täysin samat, tuntuu minusta välillä etten tiedä mistään mitään. Tavat ovat niin erilaisia ja sairaanhoitajan rooli on melkoisen erilainen. Suomessa sh saa tehdä itsenäisemmin ratkaisuja potilaan hoidon kannalta, mutta täällä kaikkeen tarvitaan lääkärin lupa tai määräys ja vielä toisen sh:n varmistus asioille. Hyvää tässä on tietysti se, että virheitä ei satu varmastikkaan niin paljon kuin Suomessa (tai ainakaan siinä sairaalassa missä olin ennen töissä.) virheillä tarkoitan oikeiden lääkkeiden päätymistä oikeille potilaille pääasiassa. Huonoa tässä on se, ettei henkilökuntaa ole riittävästi näihin kaikkiin tehtäviin ja varmistuksiin eikä aika riitä tehtävien suorittamiseen.

P.s. Yritä sitten löytää jotain varastosta, kun se näyttää tältä.

Muutama työpäivä vielä tällä viikolla hoidettavana ja viikonlopun olen onneksi vapaalla. Suuntaamme Leedsiin joululahjaostoksille lauantaina eli kunnon nollaus töistä luvassa :)

-Tiina

Working

En ole ehtinyt edes blogia päivittämään, kun olen ollut niin kiireinen töiden kanssa. Aloitin työt siisn North Tees and Hartlepool nimisessä sairaalassa maanantaina. Minulle oltiin etukäteen kerrottu, että menen hengitysosastolle töihin, mutta maanantaina minulle selvisi, että menenkin gastrolle töihin. Osasto ei ole kirurginen vaan enemmänkin sisätautiosaston tyyppinen. 

North Tees oli ennen oma sairaala ja Hartlepoolissa oli oma sairaalansa. Nyt nämä kaksi ovat kuitenkin yhdistyneet ja siksi työpaikkojakin on niin runsaasti kyseisessä sairaalassa tarjolla. Meidänkin osasto pyörii tällä hetkellä vajaalla miehityksellä, eli tarvetta sairaanhoitajille todellakin on.

Osastollamme saa valita tekeekö kahdekasan tunnin mittaisia työpäiviä vai kahdentoista tunnin työpäiviä. Perehdytyksen ajan minä teen normaalia kahdeksan tunnin päivää, mutta perehdytyksen jälkeen saan valita näistä kahdesta. Kaiken ollessa täysin uutta tuntuvat työpäivät erittäin raskailta. Päivän päätteeksi olen joko mennyt suoraan nukkumaan (iltavuoron jälkeen) tai makoillut sohvalla kunnes olen mennyt nukkumaan (aamuvuoron jälkeen). Vieras kieli, vieraat ihmiset ja täysin erillainen työskentelytapa on vienyt minusta kaikki mehut tällä viikolla. Uuden työn aloittaminen on aina raskasta, mutta tämä.... Huh huh.

Olen ollut nyt töissä kolme päivää ja viikonloppuna menen taas töihin. Olen saanut henkilökunta-lätkän ja lunastanut oikeuden pysäköidä henkilökunnan parkkipaikalle. Siinä kuta kuinkin saldoni tai saavutukseni kolmen työpäivän jälkeen. Opin koko ajan lisää, mutta henkilökunnan vaje ja vieras kieli tekee tästä oppimisesta kyllä erittäin haastavaa. Fiilikset ovat kuitenkin pääsääntöisesti positiivisia ja ensi viikolla jo varmasti työskentely tuntuu jo vähän helpommalta. 

Nyt rentoutumaan ennen viikonlopun työrupeamaa :)

-Tiina

Hyviä uutisia

Juuri äsken päivitin Facebookkini ja jaoin hyvät uutiseni. Täytyyhän tämä hyvä uutinen jakaa myös täällä blogissa: ALOITAN TYÖNI MAANANTAINA! Jeeeeeeeeee.

Kävin torstaina siinä terveystarkastuksessa tai keskustelussa enemmänkin. He olivat kovin kiinnostuneita rokotuksistani ja varsinkin tuberkuloosiin liittyvistä asioista. Kerroin ettei suomessa ole enää tuberkuloosia ja sitten alkoi se ihmettely: "mitä nyt tehdään, koska minua ei ole testattu?"  Aloitan työt kuitenkin maanantaina, mutta menen myös maanantaina tb-testiin. Keskiviikkona menen sinne vielä kolmannen kerran kuulemaan tulokset. 

Olin ajelemassa kotiin sairaalasta, kun osastonhoitaja soitti minulle ja kysyi pääsenkö jo maanantaina tulemaan töihin... Ai pääsenkö? Todellakin pääsen! Olen niin helpottunut, että tämä odottelu ja kotona makoilu loppuu viimein. 

Kerron töistä heti lisää, kunhan olen aloittanut siellä ja tiedän asioista tarkemmin.

-Tiina

Halloween

Täällä Englannissa Halloween on vähän suurempi juhla kuin Suomessa. Jenkkien tasolle ei kuitenkaan päästä, mutta muutama koputus on ovelle tullut, kun lapset ovat tulleet asuissaan kerjäämään karkkia. 

Mekin innostuimme Michaelin kanssa Halloweenista ja ostin päivällä kaksi keskikokoista kurpitsaa kaiverrettavaksi. 

Tälläiset pelottavat kurpitsat saatiin aikaiseksi:

Hauskaa Halloweenia kaikille!

-Tiina

Volkswagen. Mun oma Volkswagen!

Aikaisemmin kerroinkin, että sain eilen mun auton ja tässä olisi muutama kuva siitä.

Valkoinen 3-ovinen Volkswagen Polo on nyt minun. Alumiiniset vanteet, vakionopeudensäädin, mp3 ja Ipod-liitännät löytyy ja ties mitä muuta. Suomessa ajelin vanhalla Peugeotilla (joka oli myös valkoinen ja 3-ovinen) mutta tämä on jotain niin paljon parempaa. Uusi malli, uusi auto, nolla kilometriä takana ja minä olen ensimmäinen omistaja. Olen niin huumassa.

Olimme eilen heti iltasella ajelemassa ja tänään aamulla kävimme yhdessä ajamassa työmatkani läpi. Huomenna joudun meinaan suoriutumaan tästä urakasta aivan omin avuin, kun Michael on töissä. Tänään illemmalla treenataan vielä öisää ja pakko sanoa, että aika hybin olen jo tottunut tähän toisenpuoleiseen liikenteeseen. Vaikeaksi koen liikenneympyrät ja varsinkin sellaiset joissa on monta kaistaa tai liikennevalot. 

Harjoittelu tekee mestariksi, vai miten se nyt oli? :)

-Tiina

Sneak peek

Mun elämästä tuli eilen ihan pikkasen helpompaa... MÄ SAIN MUN AUTON!! Laitan kuvia tästä ihanuudesta ihan pian ja kerron siitä lisää, mutta tässä muutama teaseri ensin ;)

-Tiina

Liikunnat viime aikoina

Ensimmäistä kertaa elämässäni innostuin juoksemisesta viime kesän puolimaratonin takia. Siskoni kanssa päätimme keväällä osallistua Paavo Nurmen puolikkaaseen ja sen jälkeen kävin enemmän tai vähemmän säännöllisesti ulkona juoksemassa. En ole koskaan ollut hyvä pitkänmatkan juoksija, joten harjoitusta tosiaan tarvittiin ja tarvitaan edelleen. Turussa asuessani kävin usein lenkillä Jokirannassa tai Jyrkkälässä. Sopivia 5-12 km lenkkejä tuli edellämainituissa maisemissa juostua, kunnes penikkatauti iski. Vasen pohkeeni oli pitkään jumissa ja se vaikutti huomattavasti juoksuuni. Kyselin asiasta muutamalta PT:ltä ja he kaikki sanoivat, että jumissa oleva pohjelihas saattaa laukaista penikkataudin ja niin siinä sitten kävi. Molempia sääriä särki aina kun otin juoksuaskelia, mutta särky katosi muutaman minuutin juoksemisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ollut hyvä asia, koska lenkin jälkeen jalkoja särki ihan mielettömästi ja pohkeet huusivat hoosiannaa. Tyhmänä jatkoin lenkkeilyä ja päätin, että kohta pidän siitä tauon.

Elokuun lopulla lähdin Michaelin kanssa kahdeksi viikoksi Thaimaahan lomalle ja mietin tämän olevan hyvä tauko juoksemisesta ja liikunnasta ylipäätänsä. Loma tuli juuri sopivaan aikaan, koska motivaatio liikunnan suhteen oli todella alhainen ja pieni irtiotto töistä oli todella tervetullut. Muutamaan viikkoon en siis harrastanut liikuntaa loman takia, mutta loman jälkeinen flunssa pitkitti tätä taukoa reilulla viikolla. Nyt oli siis kulunut kolme ja puoli viikkoa siitä kun viimeksi kävin urheilemassa. Kynnys aloittaa alusta oli korkea, mutta onneksi sisko tuli apuun. Kävimme yhdessä lenkillä ja tämän jälkeen jaksoin itsenäisesti käydä salilla taas lähes normaaliin tapaan. Huomasin olevani paljon laiskempi, mitä olin ennen ja juokseminen ulkona tökki pahasti. Juoksumatolla juokseminen ei tullut kuuloonkaan, koska se sattui taas liikaa penikoihin ja pohkeisiin. Silloin päätin, että Englannissa sitten sporttaan ihan hulluna ennen kuin työt alkaa.

Muutaman viikon olen täällä nyt ollut, mutta se hulluna sporttaaminen on kyllä vähän jäänyt. Olen liittynyt paikalliselle kuntosalille ja juoksemassa olen käynyt. Parkrunissa kävin vain sen kerran, mutta tarkoituksena olisi taas tulevana lauantaina juosta se tuskainen 5km. Olen harrastanut liikuntaa noin 5 tuntia viikossa ja tiedän sen olevan reilusti ja reilusti enemmän mitä moni muu tekee. Tällä hetkellä kuitenkin, kun päiväni vietän tekemättä mitään on ainoa ilo tuo liikunta. Ulkona kuitenkin aina sataa kaatamalla kun olisin valmis lähtemään lenkille tai sitten kuntosalilla ei mene jumppia niihin aikoihin kun haluaisin. Joo joo, salille voisin mennä, mutta en ole vielä ehtinyt tutustumaan laitteisiin siellä... (tämä on tietysti vain tekosyy.)

Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin aamupäivästä lenkille ulos pieneen kivaan sateeseen. Juoksin aivan uuden lenkin ja mukavasti vierähti 55 minuuttia hyvän musiikin parissa. Juoksukin rullasi kohtalaisen hyvin, mutta ennenkaikkea olen tyytyväinen siihen etten eksynyt. Tämän lenkin ajattelin juosta kolmesti viikossa ja siihen päälle jumpat ja kuntosali. Tällä suunnitelma mennään tämä viikko ja toivotaan, että ensi viikolla olisin jo töissä. Nyt kuitenkin liunaan pariin.

-Tiina

Vihdoinkin

Otsikko kertoo jo kaiken: VIHDOINKIN OLEN LAILLISTETTU SAIRAANHOITAJA ISO-BRITANNIASSA.  Koko prosessi alkoi kesäkuun lopulla ja nyt vihdoin odotus on päättynyt. Typerä NMC eli Nursing and Midwifery Council vihdoinkin hyväksyi kaikki lähettämäni paperit ja antoi minulle vihdoinkin tuon kauan odotetun kultaakin kalliimman PIN-koodin. Uskomatonta miten niin yksinkertainen prosessi voi muuttua niin monimutkaiseksi.

Nyt kuitenkin stressi helpottaa ja tämä tarkoittaa, että voin aloittaa työt heti kunhan käyn vielä terveystarkastuksessa ja saan puhtaat paperit sieltäkin. PIN-koodilla voit siis todistaa olevasti laillistettu sairaanhoitaja ja tämä siis tarkoittaa, että saat tehdä sairaanhoitajan töitä. Homma toimii aivan samalla tavalla Suomessa eli mistään uudesta asiasta ei ole kyse. 

Huomenna soitan työpaikalleni ja varaan ajan tuohon terveystarkastukseen, eli toivottavasti työt alkaisi mahdollisimman pian. Alkaa ärsyttämään jo tämä sohvalla makoilu ;-)

Wish me luck!

-Tiina

Ristiäiset UK tyyliin

Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, olimme sunnuntaina Michaelin parhaan kaverin lapsen ristiäisissä. Lapsi sai nimen Harry ja hänet kastettiin pienessä ja tunnelmallisessa kirkossa täällä Middlesbroughissa. 

Ne jotka ovat koskaan katsoneet Emmerdalea tai jotakin muuta Englantilaista saippuasarjaa, tietävät, että paikalliset viettävät paljon aikaa pubeissa. Omasta mielestäni tämä on tietyllä tavalla aivan mahtava tapa ja yksi syy miksi tykkään paikallisesta kulttuurista niin paljon.  Oli tilaisuus mikä tahansa, niin aina voidaan mennä pubiin sitä juhlistamaan tai muuten vain istuskelemaan niille kuuluisille "yksille". Ei ole olemassa tilaisuutta johon Britit eivät yhdistä juomista. Oli viikonpäivä mikä tahansa tai tilaisuus mikä tahansa. Moniko teistä pitäis oman lapsensa ristiäiset omassa paikallisessa ja jatkaisi sieltä iltaa vielä toiseen? Lasten kanssa jopa?

Juomisen yhdistäminen juhliin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aina pitäisi juoda hillittömiä määriä alkoholia, vaan muutama tuoppi esimerkiksi Stellaa luo jo hyvän tunnelman pöydän ääreen. Kirkossa ristiäiset alkoivat klo 13.30 ja sieltä siis juhlat siirtyivät pubiin. Oli mukava tavata ihmisiä joita en ole enenn tavannut ja nähdä muutamia tuttuja, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Nämä tutut ovat Michaelin kavereita ja heidän tyttöystäviä. Michael nautti oluesta ja itse nautin siiderin makeasta mausta näin sunnuntain kunniaksi.

Kellon lähestyessä viittä iltapäivällä päätimme siirtyä The Rudds Armsiin eli viereiseen pubiin vielä muutamille. Ristiäiset loppuivat siis noin kello viisi, mutta me emme halunneet lähteä vielä kotiin. Seurueeseemme kuului mm. Michaelin äiti ja hänen miehensä, Michaelin sisko ja hänen poikaystävä ja heidän lapsensa, muutama muu pariskunta lapsineen ja sitten vielä muutama muu pariskunta ilman lapsia. Meillä oli aivan mielettömän hauskaa vaikka alkuun kauhistelin ajatusta, että lapset ovat pubissa mukana ja näkevät kuinka vanhemmat juo, mutta hetken päästä ajatus tuntui ihan normaalilta. Lähes jokaisessa pöydässä seurueella oli lapsi mukana ja vanhemmat joivat alkoholia. Oli se sitten lasillinen viiniä tai tuopillinen olutta.

Kukaan meistä ei juonut itseään (hirveään) humalaan, vaan nautimme alkoholia sivistyneesti... kuvasta voisi kyllä päätellä jotain muuta, hah. Puollustukseksi sanon kuitenkin, että meitä oli aika monta tyhjentämässä noita laseja.

Lähdimme kotiin noin kello 22 eli nukkumaankin päästiin hyvissä ajoin. Itselläni ei siis ollut työpäivää maanantaina, mutta kaikilla muilla oli. Päivä oli mitä mahtavin ja paljon tuli taas naurettua. Toivottavasti sama meno jatkuu lauantaina kun suuntaan Michaelin siskon Fayen ja hänen äidin kanssa Yorkiin koko päiväksi viettämään Michaelin ja Fayen serkun kolmekymppisiä. Meitä on noin 30 tyttöä/naista lähdössä ja odotan lauantaita aivan into piukassa.

Olin tänään käväisemässä sairaalassa viemässä muutaman tarvittavan paperin sinne ja jos kaikki menee suunnitelmian mukaan, pitäisi töiden alkaa 2-3 viikon kuluttua. Nyt kuitenkin tohvelit jalkaan ja tietovisat pyörimään telkkarista. Työttömän elämä on joskus vain niin rankkaa ;)

Tsau
-Tiina

BINGO

Tai paikalliseen tapaan "house". Olin tänään anopin kanssa pelaamassa bingoa, kun emme keskineet muutakaan tekemistä. Michaelin äiti käy oman äitinsä kanssa pelaamassa useamminkin, mutta tällä kertaa minä menin ensikertalaisena mukaan. Täällä bingoa pelataan ihan tosissaan ja pelaajat ovat melkein ammattilaisia. Siltä minusta ainakin tuntui ja niinkin yksinkertainen peli, kuin Bingo tuntui erittäin haastavalta. Numeroita sateli nopeasti ja vieraalla murteella. Alkuun minulta jäi useita numeroita väliin ja minun oli siis täysin mahdotonta saada täyttä riviä kasaan, mutta muutaman pelin jälkeen pääsin kärryille kuinka tässä lajissa pärjää.

Bingosali oli valtava ja pelaajia oli ainakin muutama sata. Tämä ko iysessään kertoo kuinka suosittu peli tai harrastus on kyseessä. Osalla (lue: niillä ammattilaisilla) oli digitaaliset taulut, joilla he pelasivat ja osa käytti näitä tavallisia lappuja (niin kuin me.) Aikaisemmin mainitsinkin tuon sanan "house" ja tämä piti aina huutaa kun joka sai "bingon". Bingo kulkee siis edelleen pelin nimenä, mutta sitä ei enää huudeta. 

Pelasimme useamman tunnin, mutta kumpikaan meistä ei voittanut penniäkään tänään. Michaelin äiti voitti muutama viikko takaperin tuhat puntaa. Tällä kertaa suurimpana palkintona oli 12 000 puntaa ja voin kyllä kertoa miten paljon harmitti, kun en tätä palkintoa voittanut. Hauskaa meillä oli ja menen varmasti joku päivä uudestaan.

Nyt UK X-factor pyörimään ja huomenna menemme Michaelin parhaan ystävän lapsen ristiäisiin. Niistä lisää, kun kemuista on palauduttu. Sen verran voin paljastaa, että ristiäiset täällä ovat hyvin erilaiset, kuin Suomessa on totuttu viettämään.

Hauskaa viikonlopun jatkoa!

-Tiina

Parkrun #1

Aikaisemmin kerroinkin, että ilmoittauduin Stewart parkruniin. Viime lauantaina heräsin aikaisin, söin kevyen aamupalan ja vaihdoin yöpuvun lenkkivaatteisiin. Klo 8.40 lähdin kävelemään kohti puistoa jossa juoksu juostiin. Klo 9 starttasi juoksu ja 189 juoksijaa lähti matkaan.

Viisi kilometriä tuntui tajuttoman pitkältä ja raskaalta juosta. Tähän saattoi mös vaikuttaa huono kunto ja aikainen herätys. Reitti oli kaarteleva ja ylämäkeä oli vähän matkassa. Myös märällä nurmikolla ja mudassa käväistiin öisten sateiden jäljiltä. Kaikesta huolimatta sain kuitenkin kelvollisen ajan ja tarkoituksena olisi koittaa parantaa tätä aikaa tulevana lauantaina.

24.28 minuuttia, mutta oikeasti aika oli pilkaosen parempi, koska jouduin odottamaan ajan rekisteröintiä jonkin aikaa. Puhumme kuitenkin vain reilusta kymmenestä sekunnista, joten en kiinnitä siihen niinkään huomiota. 

Michael lupautui mukaani ensi lauantain juoksuun, mutta saa nähdä onko miehestä todella siihen ;)

P.S. Paikalliselle salille on myös jäsenyys hommattu ja jumppia on muutama jo käyty testaamassa.

-Tiina

Sunnuntai on lepoa varten

"Sunday is Gods day of rest". Tällä lauseella aloitti Michael aamun, kun krapulasta heräsi. Sen jälkeen hän ilmoitti tarvitsevansa henkilökohtaista hoitajaa täksi päiväksi ja loi minuun anovan katseen. Ilkeä ja sydämetön ihminen kun olen, nauroin vain ja ilmoitin lähteväni lenkille. Raukalle nousi melkein oksennus suuhun pelkästä ajatuksestakin, että joutuisi liikkumaan tänään. 

Nyt on lenkillä käyty ja löysin tämän sohvaperunan makoilemasta sohvalta. Nyt käy toista vähän sääliksi ja taidankin houkutella Michaelin isomalle sohvalle makoilemaan kanssani :)

                 

Michael oli eilen koko päivän poikien kanssa katsomassa laukkakisoja Yorkissa. Pojat treffasivat  aamulla jo klo 10.30 ja kotiin mies jaksoi saapua reilusti yhden jälkeen yöllä. Koko päivä juopottelua takana, joten ymmärrän hyvin miksi nyt on miehellä vähän rankkaa. Toivottavasti muiden sunnuntai menee myös leppoisissa tunnelmissa.

-Tiina

Stewart parkrun

Vielä en ole ehtinyt urheilemään täällä, mutta huomenna tähän on tulossa muutos. Ilmoittauduin Stewart parkin puistojuoksuun. 

Tapahtuma on siis ilmainen ja startti on joka lauantai klo 9 aamulla. Rekisteröitymällä juoksijaksi netissä saa itselleen tapahtumasta aina virallisen ajan juoksulleen. Matka on siis "vain" 5 kilometriä, mutta tämä sopii loistavasti aamun lenkiksi. Huomenna ajattelin ottaa pohja-ajan ja toivottavasti jossakin hamaassa tulevaisuudessa aika olisi parempi. We'll see.

Peukut pystyyn huomenna klo 11 Suomen aikaa!

-Tiina

24H

Ensimmäiset 24 tuntia täällä Englannissa vietetty ja paljon on tänäänkin saatu jo aikaan. Saavuin siis eilen klo 17 Manchesteriin, mutta Middlesbroughiin päästiin vasta ilta kahdeksan aikoihin ruuhkan vuoksi. Eilen en tehneet mitään muuta kuin kannoin laukut sisään ja vaihdoin kuulumiset perheen kanssa. Tänään olen ollut paljon tehokkaampi ja saanut paljon aikaiseksi. Muutamassa oankissa käytiin kysymässä tilin avaamista, mutta turhaan. Täällä siis pitää todistaa henkilöllisyys esittämällä passin ja "proof of address". Tämä tarkoittaa siis sinun nimellä olevaa laskua, joka on tullut ilmoittamaasi osoitteeseen Englannissa. Ongelmana minulla on, ettei minulle ole tulossa laskua tähän osoitteeseen enkä voi siirtää mitään laskua nimiini, koska se on kuulemma vaikea juttu. Tätä tässä nyt pohditaan mitä sen kanssa tehdään, mutta aika näyttää. Yksi pankki antoi kuitenkin minulle vihreää valoa vaikken pystynytkään antamaan heille proof of addressiä. Annoin esitietoni pankissa ja täytin netissä hakemuksen ja nyt vain odotellaan vastausta. Sormet ristiin, että kaikki menee ok ja saan avattua tilin paikalliseen pankkiin.

Paikallisen numeron sain hommattua, mutta sekin täytyi laittaa Michaelin nimiin, koska en ole asunut maassa vielä kolmea kuukautta. Lasku menee siis suoraveloituksella Michaelin tililtä ja sopimuksen voi purkaa koska vain. Tarkoituksena on odottaa, että työni sairaalassa alkaa ja saan sieltä NHS-numeroni. Tällä numerolla saa paljon alennusta puhelimista ja liittymistä, kuntosaleilta, kahviloista ja ties mistä. NHS eli Nathional Health Service on valtion omistama ja verovaroilla maksetaan siellä hoidettavat toimenpiteet ja maksetaan palkat hoitajille ja lääkäreille. Englannissa terveydenhuolto on ilmaista ja tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: lääkärille rekisteröintiin. 

Kävin rekisteröimässä itseni tänään lääkärille ja nimen omaan Michaelin lääkärille, koska hän on paras. Michaelin sanojen mukaan siis. No kuitenkin. Täytin lapun ja annoin puhelinnumeroni ja muutaman päivän sisällä sieltä tulee soitto ja sovitaan tapaaminen sairaanhoitajan kanssa. Myös virtsanäyte tarvitsee antaa. En tiedä miksi, mutta purkki heitettiin kouraan ja annettiin kirjalliset ohjeet kuinka näyte annetaan. Kiitos niistä. Tapaamisen jälkeen voin siis varata ajan ILMAISEKSI lääkärin bastaanotolle ja hätätapauksessa hakeutia ensiapuun ja akuutissa tapauksessa, mutta ei hätätapauksessa kävellä "walk-in-doctorille". Nimi ehkä jo paljastaa mistä on kyse. Saapumisjärjestyksessä pääset tapaamaan lääkäriä, mutta tänne ei kannata siis hakeutua suuren onnettomuuden jäljiltä. 

Paikallinen puhelinnumero siis hankittu, pankkitiliä haettu, lääkärille rekisteröidytty ja NI-numberia haettu. NI-number eli National Insurance number, joka pitää olla jokaisella yli 16-vuotiaalla joka tekee töitä UK:ssa. Suomalainen ollessani joudun selvittämään miksi tätä haen ja miksi minulla ei ole vielä tätä: koska muutin vasta maahan ja olen Suomalainen. Jouduin myös selvittämään miksi muutin maahan: koska sain täältä työpaikan. Aika helppoa, mutta ollessani ulkomaalainen joudun menemään paikalliseen job centeriin vielä selvittämään asiat henkilökohtaiseksi. Puhelimessa pyydettiin taas henkkareita ja proof of addressiä tuotavaksi mukaan. Sanoin puhelimessa ettei minulla ole sitä ja hän neuvoi minua ottamaan kaiken mahdollisen mukaan, että voin todistaa kuka olen ja missä asun. Tapaaminen on kahden viikon päästä, joten toivotaan, että pankkitili olisi auki siihen mennessä. Tämä helpottaisi asiaa huomattavasti.

Paljon on saatu tänään aikaiseksi ja vielä on lisään. Allekirjoitin tänään työsopimukseni, mutta työn aloittamisesta ei ole vielä tietoa. Pitää odotella muutamaa lupa-asiaa, mutta muutaman viikon päästä pitäisi töiden alkaa. Toivottavasti siis.

Huh, olipas urakka. Nyt kello on melkein kuusi illalla ja täytyy aloittaa valmistautuminen iltaa varten. Menemme Michaelin kavereiden kanssa ulos syömään ja muutamille drinksuille. Vaatteet ovat vielä matkalaukuissa, joten täytyy aloittaa niiden purkaminen myös. Palataan asiaan siis myöhemmin :) 

-Tiina

TJ 0

Tänään lähtee lento Helsinki-Vantaalta klo 16.05 kohti Manchesteriä. Laukut on pakattu ja sukulaiset on käyty hyvästelemässä. Tai ei tässä nyt hyvästejä heitetä, mutta sanottu heipat ainakin hetkeksi. 

Saavuin eilen äitini luo Saloon ja täältä suuntaamme yhdessä lentokentälle sitten iltapäivällä. Laukut on kaikki siirretty jo autoon ja täällä oltaan melko valmiita lähtöön. Nyt jännittää. Jännittää todella paljon.

Paavo katsoi minua aamulla niin syyllistävällä ilmeellä ja aloin sitten koiralle puhumaan ja selittämään miksi lähden. Olen varmaan vähän sekaisin. Pistän tämän sekoilun jännityksen piikkiin. Nyt kuitenkin ruokaa ja viimeiset juorut äidin kanssa :)

Päivittelen tätä taas kun pääsen perille.

-Tiina

voi voi...

Selailin tätä blogia ja vanhoja tekstejä täällä ja totesin tämän blogin oleva aivan kamala. Ulkoasu on ruma ja tekstit typeriä. Voi voi... No kirjoittelen tätä lähinnä omaksi huvikseni ja nyt kun muutto ulkomaille viimein koittaa, on tämä paras tapa jakaa kuulumisia kavereille ja läheisille. Kirjoitusvirheet siis jatkuvat, huonolaatuiset kuvat pysyvät ja mauttomat kirjoitukset jatkaa ilmestymistään ;)

Toivottavasti parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.

-Tiina

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Lauantai klo 17 ja istun tietokoneen ääressä. Töissä. Minun pitäisi olla kotona pakkaamassa ja miettimässä mitä kaikkea heitän roskiin, mutta toisin kävi. Pakkaaminen oli siis illan suunnitelma, mutta työkaverin sairastuttua, jäinkin töihin tekemään pitkän päivän. Toisaalta hälytysraha ja nämä ylimääräiset tunnit tulevat vaikuttamaan palkkaani ihan mukavalla tavalla, joten kaiken kaikkiaan tämä kannattaa. Töiden jälkeen oli kuitenkin vielä tarkoitus raahata muutama huonekalu siskon luokse ja huomenna töiden jälkeen tyhjentää asunto viimeisistäkin mööpeleistä ja tavaroista. Uskomatonta miten se lähtö OIKEASTI vain lähenee.

Nyt kuitenkin takaisin töiden pariin :)