sunnuntai 27. marraskuuta 2011

I'm on a boat

Ajastan tan tekstin nakymaan sunnuntaina, koska huominen paiva menee matkustaessa takaisin Bangkokkiin. Minun piti lahtea lauantaina takaisin, mutta bussi oli jo taynna joten nappaan sunnuntai aamuna bussiin takaisin Bangkokkiin.

Taalla Sihanoukvillessa ei ole juuri muuta tehtavaa kuin makoilla rannalla, mutta me reippaat matkaajat paatimme yhtena paivana lahtea veneilemaan ja katselemaan muutamia saaria jotka ovat tassa lahettyvilla. Laiva jolla porskuttelimme menemaan oli iso ja siella oli kaikki tarvittava paivan reissulle kuten vessa, suihkut, baari, sun deck ja ravintola.


Pysahdyimme kolmella saarella ja jokaisella saarella teimme erillaisia juttuja. Ensimmaisella "pysakilla" snorklasimme ja hypimme veteen laivan kannelta. Hyppasin siis seitseman metrin hypyn muutaman kerran, jei.






Toisella pysakilla kavelimme jokea pitkin saaren toiselle puolelle. Vartalomme oli vyotaroa myoten vedessa ja aikaa tahan kului kaikkineen varmaan tunti, koska liikkuminen oli hidasta ja meita oli iso joukko matkassa.




Patikoituamme joessa nautimme jalleen suolaisesta vedesta ja makoilimme rannalla. Ranta itsessaan oli erittain kaunis ja kuvauksellinen.




Viimeisella saarella kavelimme "viidakon" lapi taas saaren toiselle puolelle, jotta paasemme nauttimaan jalleen rannasta ja vedesta.





Retki huipentui kauniiseen auringon laskuun jota ihastelimme laivan kannelta.



Tallainen oli yksi paivistani taalla Kambozassa.

-Tiina

lauantai 26. marraskuuta 2011

Back to BKK

On aika jattaa Kamboza taakse ja suunnata takaisin "kotiin" eli Bangkokkiin. Suunniteolmat on viela auki enka tieda menenko ensi viikolla Hong Kongiin vai jaanko Bangkokkiin lepaamaan... Suunnitelmat selkenevat alkavalla viikolla. Tanaan nappaan yobussiin takaisin ja olen Bangkokissa joskus sunnuntaina. Toivottavasti matka sujuu ilman mitaan suurempia hassakoita. Nyt kuitenkin pakkaamaan kamat kasaan ja syomaan ennen lahtoa. Heippa hei kaikille!

Bangkok


-Tiina

torstai 24. marraskuuta 2011

Random pics from Cambodia

Ensimmainen kuva Kambozassa
   

Phnom Phen
KYLLA!! Suurin lippu on se paras! Meidan tuk tukissa.

yok!
Phnom Phen

Killing fields Phnom Phenissa
Vohveli
@ Sihanoukville
Muutama kasikoru
Paikallinen poika Sihanoukvillessa

-Tiina

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sihanoukville

Rannalla ollaan jalleen jaohjelmassaeiole mittan muuta kuin makoilu ja rentoutuminen. Sihanoukville sijaitsee Kambozan etelaosassa ja taalla ei tosiaan ole mitaan muuta kuin rantaa. Saavuimme tanne sunnuntai illalla pitkan bussissa istumisen jalkeen. Emme siis ole tehneet mitaan muuta kuin nauttineet olostamme ja nauttinut auringosta rannalla.







ja tamakin tuli koettua tanaan.


On se lomailu joskus raskasta ;)



-Tiina

lauantai 19. marraskuuta 2011

Haaste

En saa ladattua kuvia koneelle joten tahan valiin onkin hyva kirjoitella jostakin muusta. Nimittain ystavani haastoi minut kertomaan taas 8 asiaa itsestani, mutta niiden pitaa liittya reissuuni ja mita olen taalla matkan aikana huomannut.


"A blog with substance"-tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.


2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.


3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.


4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja vastata kysymyksiin.


8 Satunnaista asiaa minusta taalla Aasiassa


1. Olen jaanyt koukkuun facebookkiin taalla ollessani. Aina kun tarjolla on ilmainen wifi tai tietokone jota voin kayttaa tarkistan faceni.

2. En koskaan uskonut matkustavani yksin toisella puolella maailmaa tai ainakaan nauttivani siita, mutta toisin kavi. Olen huomannut sen olleen paras ratkaisu taalla ollessani ja sen ansiosta tapasin paaaaaaaljon uusia ihmisia. Suosittelen!

3. En ole potenut koti-ikavaa ollenkaan, mutta tiettyja ihmisia sielta kotoa olen kaivannut <3

4. Kaytin elamani ensimmaisen kerran amerikan dollareita viime maanantaina taalla Kambozassa.

5. Matkustelu on ihanaa, mutta en ole harrastanut liikuntaa viimeiseen 1,5 kk. Kaipaan urheilua!

6. En ole juonut buckettia Full Moonin jalkeen... eika vielakaan tee mieli juoda sellaista!!

7. Jatkuva kuumuus on vienyt osittain ruokahaluni, muttase ei ole kuivattanut janoani. 

8. Rakastan rannalla makoilua ja ruskettumista!!! Huomenna otamme bussin SihanoukVilleen ja paasen taas makoilemaan rantsulle! :)



Suosikkiväri: Turkoosi
Suosikkielain:  Koira
Suosikkinumero: 7
Suosikki alkoholiton juoma: Coca cola zero (juon sita parasta aikaa)
Facebook vs. Twitter:
Facebook
Intohimoni: 
Liikunta
Saada vai antaa lahja:
 
Saada
Suosikkikuvio: 
 Raita
Suosikkiviikonpäivä: 
 
Sunnuntai
Suosikkikukka: Lotus
 
Kiitoskia haasteesta kuuluu siis kaimalleni Tiinalle. 
Tallaisella setilla mennaan tanaan. Nyt kuitenkin takaisin hotellille suihkuun ja valmistautumaan illallista ja yomarkkinoita varten. Ihanaan lauantaita kaikille!
 
 
-Tiina

torstai 17. marraskuuta 2011

More of Cambodia and Siem Reap

Teksti meni asken jotenkin lukkoon joten luon nyt taysin uuden julkaisun jatkaakseni edellista. Eli siis niita kuvia Angkor Watista.










Paastiin myos nauttimaan paikallisesta ruuasta joka tarjoiltiin kookospahkinasta.
Auringon laskua seurasimme laheiselta kukkulalta ja myos siella oli vanhan temppelin rauniot. Paikka oli erittain suosittu turistien keskuudessa, mutta pakko myontaa, etta oli kylla upea auringon lasku.




Kaiken taman kiipeamisen ja vaeltamisen jalkeen olimme niin vasyneita, etta nautimme vain illallisen paikallisees ravintolassa ja menimme nukkumaan. Tallainen oli ensimmainen kokonainen paivamma Siem Reapissa. Seuraava paiva starttasia treffaamalla tuk tuk-kuskimme ja ajoimme floating villageen. Pakko sanoa, etta matka sinne oli paljon mielenkiintoisempi kuin itse se "nahtavyys". Pelkkaa rahastusta koko homma.





Ravintolassa oli krokoja
ja poika kaarmeen kanssa... halusivat tietysti rahaa

tuk tuk


Floatin villagen jalkeen palasimme viela muutamalle temppelille, mutta koko eilisen paivan kierreltyamme olimme erittain vasyneita ja muutenkin kaikki temppelit alkoivat nayttaa samalta. Paatimme lahtea kotiin ottamaan nokoset. Levanneina kiertelimme keskustassa ja tapasimme ystavamme jonka tapasimme aikaisemmin Koh Taolla. Han on viela Siem Reapissa ja me tulimme tanaan Phnom Pheniin, joten Nathan liittyy seuraamme myohemmin kun tanne paasee. Muuhun ei energiamme taaskaan riittanyt eika Siem Reapissa juuri muuta tekemista ollutkaan. Nyt olemme siis paakaupungissa Phnom Phenissa ja tarkoitus olisi hakea ruokaa ja kierrella taas keskustassa ja tutustua paikkoihin.

Huomisen ohjelma on ajaa taas tuk tukilla ympariinsa ja loytaa kuuluista killin fealdsit. Niista lisaa myohemmin. Palaan asiaan taas, mutta lupaan palata mahdollisimman pian enka viikon paasta..

-Tiina