sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Rekisteröityminen Englantiin

Reilu viikko sitten sain kotiini NMC:ltä rekisteröitymiseen vaadittavat paperit ja perjantaina sain kaikki tarvittavat dokumentit kasaan ja lähetin ne Englantiin. Nyt vain odotetaan vastausta, että kaikki olisi ok ja samoin laskua. Halusinkin kirjoittaa tämän postauksen rekistyröitymisen kustannuksista ja tähän ajattelin nyt listata mitä tämä lysty maksaa.

Kaikki siis alkaa sillä, että netistä tilataan paperit rekisteröytymistä varten ja valitaan mille alalle haluaa rekisteröityä. Vaihtoehtoina ova siist kätilö ja sairaanhoitaja. Sairaanhoitajan tulee valita mille spesiaalille alalle haluaa rekisteröityä ja nämä ovat: adult nurse (eli se perus johon nyt rekisteröidyin, koska en ole erikoissairaanhoitaja), mental health nurse, learning disabilities, children´s nurse tai adult nurse level 2 (eli jatkokoulutuksen käyneille). Netissä sanotaan paperien tulevan kotiin noin kolmen viikon kuluessa, muut minulle paperit tulivat noin viikossa. Tämän jälkeen alkaa tarvittavien lappujen ja todistusten tilaaminen (ellei niitä ole hakenut etukäteen) ja allekirjoitusten metsästys. Valviralta pitää tilata European certificate of current professional status (ECCPS). Oikeusrekisterikeskuksesta pitää tilata rikosrekisteriote ja englanniksi tietty. Tutkintotodistuksen englanninkielinen osa tulee kopioida maistraatissa ja passista pitää ottaa virallinen kopio maistraatissa. Hakupapereihin pitää loogisesti selvittää koska on valmistunut, työkokemus, mikä laitos on hyväksynyt rekisteröitymisesi kotimaassasi ja sitten se hauska osuus: kahden lääkärin allekirjoitus hyvästä terveydestä. Tähän ei siis vaadita terveystarkastusta vaan pelkät allekirjoitukset. Minulle allekirjoitusten saaminen oli helppoa, kun pyysin osastolta kahta lääkäriä allekirjoittamaan nämä kohdat, mutta netistä lukiessani huomasin, että monilla oli ongelmia tämän kanssa. Lapuissa on myös kohta nimeltään "Good character" ja tähänkin halutaan allekirjoitus, mutta koska suomessa Valvira ei allekirjoita mitään lappuja jotka heiltä ei tule, ei siihen voi saada virallista allekirjoitusta. Tähän kohtaan siis riittää tuo Valviralta tilaamani ECCPS-lappu.

ECCPS-todistus on voimassa vain 3kk tilaamisen jälkeen eli kaikki vaadittavat todistukset ja allekirjoitukset kannattaa olla hankittuna hyvissä ajoin. Itselläni näiden kaikkien lippujen ja lappujen tilaamiseen meni noin 1,5 viikkoa. Mikään vaikea prosessi tämä rekisteröinti ei ole, mutta ärsyttää vaan tilata kaikkia lappuja englanniksi ja maksaa niistä sitten omaisuus. Rahasta puheen ollen, niin mitä tämä sitten kaikkiaan kustantaa:

-Käsittelymaksu NMC:lle £100
-Rekisteröytymismaksu NMC:lle £100
-ECCPS-todistus Valviralta 95€
-Rikosrekisteriote (Englanniksi) 11€
-Maistraatissa kopiointi 4€ per sivu (sivuja yhteensä 12, todistus+kopiot kaikista papereista ja passista) eli yhteensä 48€
-Postikulut noin 1,80€ per lähetys (lähetyksiä 3-4)

Rekisteröitymiselle tulee hintaa siis useampi satanen.

Toivottavasti päätös tulee pian ja pääsen etsimään töitä Englannista mahdollisimman pian. Tarkoitus olisi kuitenkin lähteä vasta syksyllä, kun saan selvyyden tästä kaikesta ja asiat täällä Suomessa järjestettyä. Nyt kuitenkin jatkan töitä Tyksissä normaaliin tapaan ja katson mitä näiden kuukausien aikana tapahtuu.

-Tiina

lauantai 29. kesäkuuta 2013

I did it

Puolikas juostu ja vielä hyvään aikaankin: 1 tunti 47 min ja 24 sekuntia! Nyt jalat särkee ja polvi on vähän kipeä, mutta se ei haittaa illan menoja :) #sokkairti


-Tiina

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Huomenna mennään

Huomenna se vihdoin koittaa. Se kauan odotettu puolimaraton. Tänään hain numeron ja chipin, jolla saadaan tarkka-aika juoksusta ja paikannettua missä olen/olin. Vähän jännittää tuo juoksu, kun vasen penikka on vihoitellut viimeaikoina, mutta ei auta. Särkylääkettä aamulla naamariin ja menoksi. Wish me luck!


-Tiina

torstai 20. kesäkuuta 2013

NMC

En olekkaan kertonut vielä kaikille tämän hetkisistä suunnitelmista. Päätimme Michaelin kanssa, että rekisteröidyn sairaanhoitajaksi Englantiin ja alan etsimään sieltä töitä kun palaamme kotiin Thaimaasta (eli syyskuussa). No, viime viikolla täytin netissä lomakkeen jolla tilasin rekisteröitymispaperit kotiin ja tänään ne sitten saapuivat. NMC eli Nursing and Midwifery Council reagoi hakemukseeni todella nopeasti ja nyt on asiat saatu rullaamaan. Tänään tilasin Oikeustekisterikeskuksesta englanninkielisen rikosrekisteritodistuksen... Toivottavasti tulee puhtaat paperit ;)

Kun rikosrekisteri saapuu, käyn sitten vielä Maistraatissa ottamassa kaikista tarvittavista papereista viralliset kopiot kuten passista, todistuksesta (uudestaan, koska aikaisemmin ottamani ei kelpaa kun niissä on niitit) ja Valviran laillistamis-lappusesta. Sen jälkeen ensimmäinen vaihe pitäisi olla pulkassa ja voin postittaa paperit. Ai niin ja pitäähän minun todistaa olevni hyvä tyyppi eli "good character"-todistus. Kaikkea hölmöä ne jaksavatkin vaatia. 

Olen niin innoissani tästä kaikesta vaikka vielä mitään ei olekkaan tapahtunut, mutta jostakin pitää aina aloittaa :)

   


-Tiina
   

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viikonloppu

Taas on yksi reissu miehen luo Englantiin tehty. Istun juuri Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa bussia takaisin Turkuun. Taas kerran oli reissu mitä onnistunein. 
Olimme Manchesterissä festareilla ja päätimme tehdä pikaisen visiitin Liverpooliin seuraavana päivänä. Lisään kuvia festareilta kunhan saan kuvat koneelle ja valittua parhaat päältä. Nyt kuitenkin leffa iPadiltä pyörimään ja tappamaan aikaa. 

Laters :) xxx


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Huh hellettä

Kaikki tietää, että ulkona on todellakin kesä, eli ei siitä sen enempää. Päätimme ystäväni Juulian kanssa  nauttia näistäi hyvistä keleistä ja suuntasimme Ruissaloon rannalle makoilemaan. Aurinkorasvat iholle ja eikun grillaamaan.


Hellettä riitti ja tulipa se talviturkkikin heitettyä samalla, kun pulahdin mereen "uimaan". (Lue: dippasin itseni veteen, haha.)


Täydellinen päivä ja tästä on hyvä suunnata illalla yövuoroon töihin. Ciao!