Enpä ole jaksanut/muistanut päivitellä blogia ihan hirveästi tässä, mutta tiedoksenne vain, että istun juuri bussissa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja voitte vain arvata mihin olen taas menossa ;)
Palailen asiaan varmaankin paikan päältä taiviimeistään kun saavun takaisin kotiin!
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
perjantai 18. tammikuuta 2013
Viiminen rutistus
Istun juuri kirjastossa korjaamassa opinnäytetyötäni ja toivon vain yli kaiken, että maanantaina kun (taas) palautan työni se olisi jo hyvä. Tällä hetkellä motivaatio on niin alhainen, että haluan vain työn pois alta! Saavuin tänne heti aamusta, joten muutama tunti on täälläkin vierähtänyt. Nyt vain sormet ristiin, että työ kelpaa opettajille :)
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Nyt vihdoin ja viimein itsekkin liityin Instagramiin. Mut löytää sieltä nimimerkillä tiinaairola
Ei mulla muuta tän hätään. Jumpalle mars!
Ei mulla muuta tän hätään. Jumpalle mars!
tiistai 15. tammikuuta 2013
Selkä tammikuu 2013
Olin tänään ystäväni kanssa salilla treenaamassa ja olikin hyvin erilainen treeni mitä yleensä teen. Käytimme laitteita, teimme pitkiä sarjoja ja keskityimme yläkroppaan. Yleensä teen toiminnallisia harjoitteita salilla ja treenaan koko vartaloa. Sykkeeni kohoavat korkealle ja sitten taas välissä teen voimaa.
Kaverin ehdoilla siis mentiin ja oli kiva kokeilla jotain uutta. Saatan mennä toistekkin.
Anyway selkä tammikuussa vuonna 2013 näyttää tältä:
Kaverin ehdoilla siis mentiin ja oli kiva kokeilla jotain uutta. Saatan mennä toistekkin.
Anyway selkä tammikuussa vuonna 2013 näyttää tältä:
Olen ennenkin sanonut etten tiedä millaista vartaloa tavoittelen, mutta nyt ollaan erittäin lähellä miellyttävää. Rasvaa pitää vielä saada pois! Eli siis dieetillä jatketaan ;)
Katsotaan miltä selkä näyttää puolen vuoden päästä. Onko rasvaa tullut vai lähtenyt.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Yeah!!!
Viimeinkin flunssa voitettu ja kolmen viikon tauon jälkeen pääsin salille. Itseasiassa olin tänään jopa kaksi kertaa. Aamulla ja päivällä. Aamutreeni oli ihan kamala... Heikotti, pyörrytti ja oksetti. Paluu treenaamiseen on aina yhtä kamalaa. Iltapäivällä treenaaminen tuntui onneksi jo paljon paremmalta ja tällä hetkellä mulla on kyllä niin voittaja olo! Ihmeellistä miten hyvä mieli liikunnasta voikin tulla :)
Huomenna treenataan lisää ja samalla kaavalla mennään: aamutreeni+päivätreeni. Seuraani liittyy hyvä ystäväni Tiina ja treenin jälkeen luvassa olisi vähän herkuttelua ;)
![]() |
| Aamupalaksi minttusuklaa proteiinipirtelö |
![]() |
| Hymy herkässä hyvän treenin jälkeen |
Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!!
lauantai 12. tammikuuta 2013
Boarding
Boarding todellakin, mutta ei tällä kertaa lentokentällä. Boarding eli snowboarding! Ulkona oli niin nätti keli tänään, että päätin töistä päästyäni lähteä Hirvensaloon lautailemaan. En ole ollut lautailemassa moneen vuoteen (jos Englannissa laskemista ei lasketa, koska se oli sisähalli ja erittäin pieni paikka) mutta kyllä huomaa, että taidot on vähän ruosteessa. Ihanaa se silti oli ja ensi viikolla olisi tarkoitus mennä uudestaan, mutta mahdollisesti Meriteijoon laskemaan vähän isompiin mäkiin.
Harmittaa oikein, että pidin niin pitkän tauon lautailusta, mutta kai se tästä pikkuhiljaa taas lähtee. Ostin kirpputorilta syksyllä kypärän & lasit ja ne ovatkin ehdottomasti paras kirppislöytö ikinä!
Harmittaa oikein, että pidin niin pitkän tauon lautailusta, mutta kai se tästä pikkuhiljaa taas lähtee. Ostin kirpputorilta syksyllä kypärän & lasit ja ne ovatkin ehdottomasti paras kirppislöytö ikinä!
Nyt kuitenkin takapuoli mustelmilla tuijotellaan Putousta ja valmistaudutaan huomiseen työpäivään :))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










