Tämän hetkinen työpaikka ei todellakaan ole ollut minulle se paras mahdollinen paikka työskennellä. Muutamat asiat työpaikallani ei toimi ollenkaan ja niihin ei selvästikkään ole tulossa parannusta. Myöskin työmatka pännii! Monien eri syiden takia aloitin uuden työpaikan metsästyksen.
Löysin jobs.nhs.uk- sivun kautta mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen: Band 5 nurse assesstment centre. Tämä ei sinänsä vielä herättänyt mielenkiintoani vaan avoimet työpaikat. Ilmoituksessa mainittiin mm. seuraavat erikoisalat:
• Neurosciences
• Specialty Medicine – Chemotherapy Day Unit
• Acute Medicine - Endoscopy
• Trauma – including accident and emergency and ward areas
• Surgery
• Community – District Nursing
Näin monta eri vaihtoehtoa... Miksi? En tiedä, mutta päätin laittaa hakemuksen menemään ja omaksi onnekseni sain kutsun rekrytilaisuuteen. Sähköpostissa kerrottiin päivän aikana tapahtuvat jutut ja mitä pitää ottaa mukaan. Päivä muodostui kolmesta eri osa-alueesta jotka olivat ryhmätehtävä, lääkelaskutentti ja yksilöhaastattelu. Apua. Luin kauhutarinoita tällaisesta päivästä täältä ja olin jo peruuttamassa koko juttua kunnes päätin toisin. Päätin mennä tilaisuuteen ja katsoa miten kaikki menee. Mitään ei ollut hävittävissä. Ajatus siitä, että olen ikuisesti jumissa tämän hetkisessä työpaikassa kauhistutti ja siksi päätin mennä.
Päivä alkoi 8.45. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja olin ollut töissä myös edellisen viikonlopun pe-su. 12 tunnin työpäivät kaikkina päivinä ja olin aivan loppu. Aamulla kirosin kuinka tämän pitää olla juuri tänään kun otsassa möllöttää järkyttävän kokoinen tatti ja silmäpussit olivat isommat kuin koskaan. Anoppini ajoi minut sairaalaan (5min työmatka) ja siitä se sitten alkoi. Aluksi kuuntelimme esittelyn sairaalasta ja kaikesta yleisestä ja sitten saimme päivän aikataulun. Aloitimme heti ryhmätestin ja minä ja kaksi muuta vähän vanhempaa/kokeneempaa hoitajaa marssimme ison pöydän ääreen jossa kaksi osastonhoitajaa istui hymyissä suin. Ajattelin silloin ettei tämä voi niin kamalaa olla ja siinä samassa saimmekin paperin käteemme jossa oli aiheemme: cordinator eli yleensä kokenut sairaanhoitaja (joka jakaa päivän tehtävät muille ja varmistaa, että kaikki sujuu niin kuin pitää) soitti osastolle ja ilmoitti olevansa kipeä. Sinä olet nyt vastuussa ja sinulla on näin ja näin paljon henkilökuntaa aamuvuoroon. Miten toimit? Meillä oli paperilla potilasraportti eli lista potilaista ja heidän ongelmistaan. Ryhmänä meidän piti suunnitella miten jakaa tehtävät ym.
Olin ainoa "nuori" sh meidän ryhmässä ja heti toinen näistä naisista alkoi tarinoimaan kaikkea mitä pitää tehdä kovaan ääneen. Minun ja sen toisen naisen oli vaikea keskeyttää häntä ja emme meinanneet saada suun vuoroa ollenkaan. Välillä hän kuitenkin kysyi meiltä, että olemmeko samaa mieltä ja silloin pystyimme kommentoimaan asioita ja kertomaan omat mielipiteemme. Muutaman kerran keskeytin tämän naisen ja sanoin, ettei niin voi tehdä, koska pitää ottaa muitakin asioita huomioon. Jossakin vaiheessa osastonhoitajat kysyivät: is that it? Nothing else you need to think? Ja silloin minä ja se toinen nainen pääsimme vauhtiin. Kokonaisuudessaan tämä tilanne kesti noin 30 minuuttia ja sen jälkeen palasimme isoon saliin takaisin, jossa oli kahvia ja keksejä tarjolla. Nam.
Haastattelut tapahtuivat kolmessa huoneessa ja koska meitä oli yhdeksän henkilöä hakemassa töitä, haastatteli yksi ihminen kolme hakijaa. Minulle oli annettu viimeinen aika haastatteluun, mutta ei se haitannut. Kun odottelimme haastatteluun pääsyä teimme lääkelaskut. Saimme käyttää laskina ja olin aivan ymmälläni. Ei suomessa saanut käyttää laskinta tenteissä ja yhtäkään laskua ei saanut mennä väärin. Olin aivan paniikissa kun sain paperin eteeni. Neljä sivua laskuja. Apua. Aloin lukemaan laskuja ja huomasin niiden olevan suhteellisen helppoja. Oli pillerien jakamiseen liittyviä laskuja ja tiputusnopeuksia. Ei hätää, koska mulla on vieläkin vihko lääkelaskujen tekniikoista ja kaavoista ja niitä olin kertaillut edellisenä viikonloppuna. Osasin siis kaikki tekniikat ja fiilis laskujen jälkeen oli melko hyvä. Kysyin sitten kun palautin paperin, että kuinka monta saa mennä väärin niin vastaukseksi sain lämpimän hymyn ja lempeät sanat: ei se ole niin tarkkaa. Me haluamme tietää enemmänkin millä aloilla tarvitset mahdollisesti lisää harjoitusta....
Siihen tokaisin: I think I did quite well *lempeä hymy takaisin ja pieni naurahdus*
Siinä sitten pyörittelin peukaloita, kun odottelin haastatteluun pääsyä. Hetken päästä nainen käveli luokseni ja aloitti pienimuotoisen keskustelun. Kysy myös mitkä fiilikset minulla oli tästä kaikesta. Olin odottanut jotakin paljon pahempaa ja olin positiivisesti yllättynyt kuinka rento tunnelma siellä oli koko ajan. Annoin siinä samassa sitten todistukset koulusta, NMC:n laillistamistodistukset, henkkarit ja kaikki mahdolliset paperit. Samalla kysyttyyn millä osastolla haluaisin mieluiten työskennellä ja miksi. Kerroin työskenneelleni ennen kirurgisella osastolla ja pidin siitä erittäin paljon. Kerroin myös trauman kiinnostavan minua. Nainen kirjasi kaiken ylös ja kysyi vielä muutamat kysymykset ennen kuin kiitti kauniisti ja toivotti onnea haastatteluun.
Haastattelussa minua haastatteli kaksi naista (eri tyypit kuin ryhmätestissä) ja pienen esittelyn jälkeen menimme suoraan asiaan. Kysymykset oli luotu NHS:n kuuden C:n pohjalta (care, compassion, communication, commitment, competence, courage) ja minun tulikin kertoa tilanteissa joihin olen itse törmännyt työelämässä. Esimerkiksi minua pyydettiin kuvailemaan tilannetta työpaikallani, jossa minun piti käyttää rohkeutta, jotta selviän siitä tilanteesta.
Haastattelun jälkeen minulla oli ihan ok olo koko päivästä ja innolla jäinkin odottamaan keskiviikkoa jolloin saimme tietää miten kaikki meni.
Keskiviikkona kannoin puhelinta taskussani työpaikalla, mutta silti missasin sen puhelun. Sydän pamppasi kauheeta vauhtia kun huomasin, että minulla oli vastaajassa viesti. Viestillä kerrottiin, että olen selvinnyt hyvin rekrystä ja minun tulisi ottaa yhteyttä heihin mahdollisimman pian. Koitin soittaa heti perään, mutta kukaan ei vastannut. Soitin tunnin päästä uudelleen ja jätin viestin. Torstaina he soittivat minulle uudestaan ja kertoivat, että osastonhoitaja soittaisi minulle myöhemmin ja kertoisi lisää infoa kaikesta.
Muutaman tunnin stressasin, että mitäköhän sieltä tulee kunnes puhelin soi. Osastonhoitaja soitti ja sanoi, että olet ilmeisesti menestynyt hyvin rekryssä ja nyt voisin tulla tapaaman häntä ja juttelemaan mahdollisesta työpaikasta. Kysyin miltä osastolta olen paikkaa saamassaa ja hän vastasi: spinal injuries.... Is that ok?
Is that ok??? Yeaaaaah!!! Olin aivan innoissani.
Hän pyysi minua tulemaan osastolle perjantaina tapaamaan häntä ja keskustelemaan mahdollisesta työpaikasta.
Olin siis viime perjantaina James Cookin sairaalassa tapaamassa osastonhoitajaa ja juttelemassa tulevaisuudesta. Hän oli erittäin mieltynyt minuun ja sanoi tarjoavansa paikkaa minulle. Pieni riemun kiljahdus siinä taisi päästä kun kuulin tämän. Kysyin sitten miten asiat etenevät ja hän sanoi puhuvansa oman pomonsa kanssa ja ilmoittavan sitten minulle mitä tapahtuu. Hän soitti vielä perjantai-illalla ja pyysi minua tulemaan tällä viikolla osastolle ja sovittamaan univormuja. Menen siis huomenna sinne ja toivottavasti saisin silloin taas lisää tietoa. Irtisanoin itseni tänään nykyisestä työpaikastani, kun irtisanomisaika on 4 viikkoa.
Jään innolla odottamaan tätä uutta työtä ja toivon kovasti ettei tämän työn aloittaminen ole yhtä hankalaa kuin edellisen. Paperisotaa odotellessa.
-Tiina
