Halloween

Täällä Englannissa Halloween on vähän suurempi juhla kuin Suomessa. Jenkkien tasolle ei kuitenkaan päästä, mutta muutama koputus on ovelle tullut, kun lapset ovat tulleet asuissaan kerjäämään karkkia. 

Mekin innostuimme Michaelin kanssa Halloweenista ja ostin päivällä kaksi keskikokoista kurpitsaa kaiverrettavaksi. 

Tälläiset pelottavat kurpitsat saatiin aikaiseksi:

Hauskaa Halloweenia kaikille!

-Tiina

Volkswagen. Mun oma Volkswagen!

Aikaisemmin kerroinkin, että sain eilen mun auton ja tässä olisi muutama kuva siitä.

Valkoinen 3-ovinen Volkswagen Polo on nyt minun. Alumiiniset vanteet, vakionopeudensäädin, mp3 ja Ipod-liitännät löytyy ja ties mitä muuta. Suomessa ajelin vanhalla Peugeotilla (joka oli myös valkoinen ja 3-ovinen) mutta tämä on jotain niin paljon parempaa. Uusi malli, uusi auto, nolla kilometriä takana ja minä olen ensimmäinen omistaja. Olen niin huumassa.

Olimme eilen heti iltasella ajelemassa ja tänään aamulla kävimme yhdessä ajamassa työmatkani läpi. Huomenna joudun meinaan suoriutumaan tästä urakasta aivan omin avuin, kun Michael on töissä. Tänään illemmalla treenataan vielä öisää ja pakko sanoa, että aika hybin olen jo tottunut tähän toisenpuoleiseen liikenteeseen. Vaikeaksi koen liikenneympyrät ja varsinkin sellaiset joissa on monta kaistaa tai liikennevalot. 

Harjoittelu tekee mestariksi, vai miten se nyt oli? :)

-Tiina

Sneak peek

Mun elämästä tuli eilen ihan pikkasen helpompaa... MÄ SAIN MUN AUTON!! Laitan kuvia tästä ihanuudesta ihan pian ja kerron siitä lisää, mutta tässä muutama teaseri ensin ;)

-Tiina

Liikunnat viime aikoina

Ensimmäistä kertaa elämässäni innostuin juoksemisesta viime kesän puolimaratonin takia. Siskoni kanssa päätimme keväällä osallistua Paavo Nurmen puolikkaaseen ja sen jälkeen kävin enemmän tai vähemmän säännöllisesti ulkona juoksemassa. En ole koskaan ollut hyvä pitkänmatkan juoksija, joten harjoitusta tosiaan tarvittiin ja tarvitaan edelleen. Turussa asuessani kävin usein lenkillä Jokirannassa tai Jyrkkälässä. Sopivia 5-12 km lenkkejä tuli edellämainituissa maisemissa juostua, kunnes penikkatauti iski. Vasen pohkeeni oli pitkään jumissa ja se vaikutti huomattavasti juoksuuni. Kyselin asiasta muutamalta PT:ltä ja he kaikki sanoivat, että jumissa oleva pohjelihas saattaa laukaista penikkataudin ja niin siinä sitten kävi. Molempia sääriä särki aina kun otin juoksuaskelia, mutta särky katosi muutaman minuutin juoksemisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ollut hyvä asia, koska lenkin jälkeen jalkoja särki ihan mielettömästi ja pohkeet huusivat hoosiannaa. Tyhmänä jatkoin lenkkeilyä ja päätin, että kohta pidän siitä tauon.

Elokuun lopulla lähdin Michaelin kanssa kahdeksi viikoksi Thaimaahan lomalle ja mietin tämän olevan hyvä tauko juoksemisesta ja liikunnasta ylipäätänsä. Loma tuli juuri sopivaan aikaan, koska motivaatio liikunnan suhteen oli todella alhainen ja pieni irtiotto töistä oli todella tervetullut. Muutamaan viikkoon en siis harrastanut liikuntaa loman takia, mutta loman jälkeinen flunssa pitkitti tätä taukoa reilulla viikolla. Nyt oli siis kulunut kolme ja puoli viikkoa siitä kun viimeksi kävin urheilemassa. Kynnys aloittaa alusta oli korkea, mutta onneksi sisko tuli apuun. Kävimme yhdessä lenkillä ja tämän jälkeen jaksoin itsenäisesti käydä salilla taas lähes normaaliin tapaan. Huomasin olevani paljon laiskempi, mitä olin ennen ja juokseminen ulkona tökki pahasti. Juoksumatolla juokseminen ei tullut kuuloonkaan, koska se sattui taas liikaa penikoihin ja pohkeisiin. Silloin päätin, että Englannissa sitten sporttaan ihan hulluna ennen kuin työt alkaa.

Muutaman viikon olen täällä nyt ollut, mutta se hulluna sporttaaminen on kyllä vähän jäänyt. Olen liittynyt paikalliselle kuntosalille ja juoksemassa olen käynyt. Parkrunissa kävin vain sen kerran, mutta tarkoituksena olisi taas tulevana lauantaina juosta se tuskainen 5km. Olen harrastanut liikuntaa noin 5 tuntia viikossa ja tiedän sen olevan reilusti ja reilusti enemmän mitä moni muu tekee. Tällä hetkellä kuitenkin, kun päiväni vietän tekemättä mitään on ainoa ilo tuo liikunta. Ulkona kuitenkin aina sataa kaatamalla kun olisin valmis lähtemään lenkille tai sitten kuntosalilla ei mene jumppia niihin aikoihin kun haluaisin. Joo joo, salille voisin mennä, mutta en ole vielä ehtinyt tutustumaan laitteisiin siellä... (tämä on tietysti vain tekosyy.)

Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin aamupäivästä lenkille ulos pieneen kivaan sateeseen. Juoksin aivan uuden lenkin ja mukavasti vierähti 55 minuuttia hyvän musiikin parissa. Juoksukin rullasi kohtalaisen hyvin, mutta ennenkaikkea olen tyytyväinen siihen etten eksynyt. Tämän lenkin ajattelin juosta kolmesti viikossa ja siihen päälle jumpat ja kuntosali. Tällä suunnitelma mennään tämä viikko ja toivotaan, että ensi viikolla olisin jo töissä. Nyt kuitenkin liunaan pariin.

-Tiina

Vihdoinkin

Otsikko kertoo jo kaiken: VIHDOINKIN OLEN LAILLISTETTU SAIRAANHOITAJA ISO-BRITANNIASSA.  Koko prosessi alkoi kesäkuun lopulla ja nyt vihdoin odotus on päättynyt. Typerä NMC eli Nursing and Midwifery Council vihdoinkin hyväksyi kaikki lähettämäni paperit ja antoi minulle vihdoinkin tuon kauan odotetun kultaakin kalliimman PIN-koodin. Uskomatonta miten niin yksinkertainen prosessi voi muuttua niin monimutkaiseksi.

Nyt kuitenkin stressi helpottaa ja tämä tarkoittaa, että voin aloittaa työt heti kunhan käyn vielä terveystarkastuksessa ja saan puhtaat paperit sieltäkin. PIN-koodilla voit siis todistaa olevasti laillistettu sairaanhoitaja ja tämä siis tarkoittaa, että saat tehdä sairaanhoitajan töitä. Homma toimii aivan samalla tavalla Suomessa eli mistään uudesta asiasta ei ole kyse. 

Huomenna soitan työpaikalleni ja varaan ajan tuohon terveystarkastukseen, eli toivottavasti työt alkaisi mahdollisimman pian. Alkaa ärsyttämään jo tämä sohvalla makoilu ;-)

Wish me luck!

-Tiina

Ristiäiset UK tyyliin

Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, olimme sunnuntaina Michaelin parhaan kaverin lapsen ristiäisissä. Lapsi sai nimen Harry ja hänet kastettiin pienessä ja tunnelmallisessa kirkossa täällä Middlesbroughissa. 

Ne jotka ovat koskaan katsoneet Emmerdalea tai jotakin muuta Englantilaista saippuasarjaa, tietävät, että paikalliset viettävät paljon aikaa pubeissa. Omasta mielestäni tämä on tietyllä tavalla aivan mahtava tapa ja yksi syy miksi tykkään paikallisesta kulttuurista niin paljon.  Oli tilaisuus mikä tahansa, niin aina voidaan mennä pubiin sitä juhlistamaan tai muuten vain istuskelemaan niille kuuluisille "yksille". Ei ole olemassa tilaisuutta johon Britit eivät yhdistä juomista. Oli viikonpäivä mikä tahansa tai tilaisuus mikä tahansa. Moniko teistä pitäis oman lapsensa ristiäiset omassa paikallisessa ja jatkaisi sieltä iltaa vielä toiseen? Lasten kanssa jopa?

Juomisen yhdistäminen juhliin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aina pitäisi juoda hillittömiä määriä alkoholia, vaan muutama tuoppi esimerkiksi Stellaa luo jo hyvän tunnelman pöydän ääreen. Kirkossa ristiäiset alkoivat klo 13.30 ja sieltä siis juhlat siirtyivät pubiin. Oli mukava tavata ihmisiä joita en ole enenn tavannut ja nähdä muutamia tuttuja, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Nämä tutut ovat Michaelin kavereita ja heidän tyttöystäviä. Michael nautti oluesta ja itse nautin siiderin makeasta mausta näin sunnuntain kunniaksi.

Kellon lähestyessä viittä iltapäivällä päätimme siirtyä The Rudds Armsiin eli viereiseen pubiin vielä muutamille. Ristiäiset loppuivat siis noin kello viisi, mutta me emme halunneet lähteä vielä kotiin. Seurueeseemme kuului mm. Michaelin äiti ja hänen miehensä, Michaelin sisko ja hänen poikaystävä ja heidän lapsensa, muutama muu pariskunta lapsineen ja sitten vielä muutama muu pariskunta ilman lapsia. Meillä oli aivan mielettömän hauskaa vaikka alkuun kauhistelin ajatusta, että lapset ovat pubissa mukana ja näkevät kuinka vanhemmat juo, mutta hetken päästä ajatus tuntui ihan normaalilta. Lähes jokaisessa pöydässä seurueella oli lapsi mukana ja vanhemmat joivat alkoholia. Oli se sitten lasillinen viiniä tai tuopillinen olutta.

Kukaan meistä ei juonut itseään (hirveään) humalaan, vaan nautimme alkoholia sivistyneesti... kuvasta voisi kyllä päätellä jotain muuta, hah. Puollustukseksi sanon kuitenkin, että meitä oli aika monta tyhjentämässä noita laseja.

Lähdimme kotiin noin kello 22 eli nukkumaankin päästiin hyvissä ajoin. Itselläni ei siis ollut työpäivää maanantaina, mutta kaikilla muilla oli. Päivä oli mitä mahtavin ja paljon tuli taas naurettua. Toivottavasti sama meno jatkuu lauantaina kun suuntaan Michaelin siskon Fayen ja hänen äidin kanssa Yorkiin koko päiväksi viettämään Michaelin ja Fayen serkun kolmekymppisiä. Meitä on noin 30 tyttöä/naista lähdössä ja odotan lauantaita aivan into piukassa.

Olin tänään käväisemässä sairaalassa viemässä muutaman tarvittavan paperin sinne ja jos kaikki menee suunnitelmian mukaan, pitäisi töiden alkaa 2-3 viikon kuluttua. Nyt kuitenkin tohvelit jalkaan ja tietovisat pyörimään telkkarista. Työttömän elämä on joskus vain niin rankkaa ;)

Tsau
-Tiina