lauantai 6. huhtikuuta 2013

IELTS

Nyt kun on vielä kaikki hyvin muistissa niin ajattelin kirjoittaa tästä testistä, jonka tänään tein. IELTS tulee sanoista International English Language Testing System ja tämä on erittäin suosittu tapa osoittaa englanninkielen osaaminen maailmalla. Testi koostui neljästä osiosta, jotka olivat: kuuntelu, lukemisen ymmärtäminen, kirjoittaminen ja haastattelu.

Matkustin testin takia Helsinkiin, koska muualla niitä ei järjestetä. Päivä aloitettiin ilmoittautumisella ja valokuvaamisella. Jokaisen henkilön passi tarkastettiin (ajokortti ei kelpaa) ja sen jälkeen jokaisesta napattiin valokuva. Ilmeisesti tämä siis, että olet varmasti se, joka sanoit olevasi ja näytät samalta kuin hakemuksessa. Hakemukseen piti myös liittää valokuva, joka on alle 6kk vanha. Klo 10 siirryimme kerrosta ylemmäs ja aloitimme testin. Saimme ohjeet ja aloitimme kuuntelun.

Aluksi tehtävät olivat erittäin helppoja, mutta vaikeutuivat loppua kohden. Nauhalta ei ollutkaan enää niin helppoa poimia vastauksia, kun kaikki meni niin nopeasti ja nauhalta ei tullut suoria vastauksia, vaan ne olivat kiertoilmauksin siinä (tietty). Koen tämän osion kuitenkin menneen hyvin, koska mielestäni sain vaadittavat vastaukset (paitsi lopussa missasin muutaman). Kuuntelu kesti n. 45 minuuttia ja heti jatkettiin lukemiseen. Vessassa sai käydä, mutta aikaa siihen ei erikseen annettu vaan se oli tehtävien teosta pois. Eli nopeat ehtivät vessaan jos oli tarvetta.

Lukeminen koostui kolmesta tekstistä. Ensimmäinen oli jaettu moneen pieneen kappaleeseen ja tehtävänä oli selvittää mistä kyseinen kappale kertoi. Aiheena oli maan magneettikentät ja Galileo. Ihan utopista tekstiä, mutta sain melkein kaikkiin varmat vastaukset, mutta muutaman arvasin (vääristä ei mene pojoja). Toinen osio oli pitkä ja aiheena oli geeniperimä. Kuinka paljon lapsen kehitykseen vaikuttaa geeniperimä ja ulkoiset tekijät. Tehtävänä oli täyttää taulukkoon puuttuvia sanoja ja lukuja ja niitähän ei ihan suoraan annettu. Taas kerran haastavaa. Tai haastavaksi tästä teki aika. Olen erittäin hidas lukija, joten en ehtinut paneutua tekstiin täydellisesti. No, kolmannessa osiossa aiheena oli jokin insinöörien kehittämä ohjelma jolla korjataan ongelmia tietokoneissa ja yhteyksissä. En muista tarkkaan enää, mutta tekstiä oli paljon ja aikaa vähän. Kokonaisuudessa aikaa oli varattu näihin kolmeen osioon 60 minuuttia. Tyhmäkin osaa laskea, että se on 20 minuuttia per teksti. Itselläni jäi vähän pahamieli tästä lukemisesta, koska tavoitteena on saada 7/9 pistettä, mutta tiedän niin monen vastauksen menneen väärin, etten tähän tavoitteeseen pääse. Hitto.

Kolmantena osiona kirjallisissa testeissä oli kirjoittaminen. Jälleen kerran 60 minuuttia aikaa synnyttää kaksi esseetä. Toivottavasti ei käy vanhanaikaisia, kun ajattelen tämän osion menneen hyvin ja tulosten tullessa huomaankin sen menneen huonoiten. Mutta siis mielestäni kirjoitus meni hyvin ja sain hyvin tekstiä tuotettua. Ensimmäinen essee oli diagrammin analysointi, jossa oli eri urheilulajien harrastusprosentteja pojat vs tytöt. Tuloksia piti siis vertailla. 150 sanaa piti saada ja se tuli helposti (ja ylikin). Toinen essee oli "haastavampi" ja siihen periaatteessa piti varata 40 min eli yli puolet annetusta kokonaisajasta. Aiheena oli kertoa oma mielipide siitä, kun ihmiset hakeutuvat yliopistoon akateemisiin tutkintoihin eivätkä amikseen esim. putkimiehiksi tai sähkömiehiksi. Tähän sain taas helposti väkerrettyä vaadittavat 250 sanaa (ja ylikin taas), koska oma mielipiteeni oli vahva. Ehdottomasti ihmisten pitäisi hakeutua amiksiin enemmän ja muiden ihmisten pitäisi arvostaa heidän työtää enemmän. En minä osaa korjata autoani ja tai tehdä pieni sähkötöitä. Heidän työllään on tärkeä merkitys, vaikka palkkaa ei välttämättä saakkaan paljoa. Tai siis ainakaan yhtä paljoa kuin lääkärit saavat. Muutaman sivun siis väänsin tästä ja aikaa jäi reilusti ylikin ja ehdin vessaan.

Tämä oli siis viimeinen kirjallinen osuus ja sen jälkeen odotettiin haastattelua. Ajat oli annettu valmiiksi ja oma vuoroni oli klo 15 eli noin kaksi tuntia kirjallisen osuuden päätyttyä. Haastattelu meni mielestäni hyvin. Haastattelija oli mukava ja osasin vastata hänen kysymyksiinsä. Sain kehitettyä välillemme hyvän vuorovaikutussuhteen. Keskustelimme työstäni, valokuvaamisesta ja sitten sian aiheeksi kertoa lahjasta jonka ostin, ja sitten piti kertoa myös kenelle se oli, miksi ostin sen ja miten lahjan saja reagoi lahjaan. Kerroin joululahjasta, jonka ostin Michaelille ja selitin siitä sitten kaksi minuuttia ihan helposti. No problem. Tämän jälkeen hän kyseli tarkentavia kysymyksiä lahjoista, niiden antamisesta ja saamisesta. Mielestäni haastattelu oli "helppo" tai ainakin minulle jäi tästä hyvä mieli.


Summa summarum koen lukemisen menneen kaikkein heikoiten. Tämä ei sinänsä ole yllätys, koska ihan omallakin äidinkielellä lukemiseni on hidasta ja tahmeaa. Mutta mitä kokonaisuuten tulee, niin kamalaa rahastusta koko soopa. Testin teko maksaa nykyään 210€ ja tekijöitä meitä oli tänään reilut parikymmentä. Helppoa rahaa heille siis. Ketuttaa tue testin hinta ja varsinki jos "joudun" tekemään testin vielä uudestaan. Muutaman viikon päästä tulee tulokset ja tavoitteena olisi siis aada KAIKISTA OSIOISTA 7/9 pistettä, mutta epäilen tätä suuresti. No, nyt koe on kuitenkin tehty ja odotus on alkanut. Kerron myöhemmin niistä tuloksista. Nyt olen jo matkalla takaisin kotiin, eli ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille :-))

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä

Itse olen koko pääsiäisen töissä, mutta nyt istun nuoremman siskoni luona ja uunista tuli juuri aika herkullisen näköinen suolainen piirakka. Ei kun herkuttelemaan, nauttikaa tekin pyhistä ja lomista :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

London

Loma Lontooseen varattu. Tai siis lennot ostettu. Päätin jättää majoituksen Michaelin huoleksi, koska hän saa työnsä kautta ilmaisia öitä hotellissa, niin ne mitä hän/me ei saada jää hänen hoidettavaksi. Michael on nyt siis Lontoossa töissä viikot ja asuu sen vuoksi hotelleissa ja myös sen takia päätimme tavata Lontoossa, kun normaalisti lennän Manchesteriin ja sieltä menen junalla Middlesbroughiin. Ei tällä kertaa ja olenkin erittäin innoissani tästä pitkästä viikonlopusta. Viimeksi olin Lontoossa helmikuussa 2012 kun tapasimme ekaa kertaa uudestaan Thaimaan jälkeen. Nostalginen fiilis tavallaan, hih :)

Tarkoituksena olisi treffata muutama muukin ystävä jotka tapasin ollessani Thaimaassa vaihdossa. Samoin myös vanhempi siskoni on siellä samaan aikaan, joten eiköhän me saada kunnon tapaamiset pystyyn hyvällä porukalla. We'll see closer to the time!

(Kuvat viime reissulta ollessani Lontoossa)







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Askeleen lähempänä..... lähempänä mitä?

Askeleen lähempänä määränpäätä, mutta entä jos ei tiedä mikä se määränpää on? Paljastan nyt kaikille jos ette vielä tiedä, mutta tarkoitukseni olisi suunnata ulkomaille ensi talvena ja tavoitteena olisi lähteä tekemään sairaanhoitajan hommia sinne minne sitten ikinä päädynkään. Australia ja Englanti ovat ne vaihtoehdot joita olen päässäni pyöritellyt. Ehkä Australia... vai ehkä sittenkin saiteiseen Englantiin? En tiedä vielä ja tässä kevään aikana hommat pitäisi olla siinä jamassa, että tiedän mihin suuntaan ja koska. Tavoitteena olisi tosiaan päästä täälät pois marraskuun aikoihin, koska aikaisemmin en usko sen onnistuvan taloudellisista syistä. 

No kuitenkin lähdin minne tahansa niin pitää minun silti käännättää kaikki viralliset todistukset englanniksi tai kopioida ne virallisesti. Tänään soitin Valviraan ja tilasin sieltä todistuksen laillisuudestani toimia sairaanhoitajana ja he lupasivat sellaisen lähettää. Mitä tämä yksi lappu sitten maksoi? 45 euroa siitä todistuksesta, jonka juuri sain juuri Suomeksi ja maksoin siitä 40 euroa. Ryöstö!!! Vaihtoehtona olisi ollut käännättää todistus virallisella kääntäjällä, mutta se olisi maksanut vielä enemmän ja siitä olisi puuttunut Valviran leima. No ei auta jos ulkomaille haluaa niin tämä lappu minulla on oltava ja nyt se on siis tulossa. No ei se rahan meno siihen loppunut. Kävin tänään myös Maistraatissa ottamassa viralliset kopiot todistukseni englanninkielisestä osuudesta eli Diploma supplimentista. Siinä kerrottiin englanniksi millainen tutkintoni on ollut ja ennen kaikkea siinä lukee, että olen valmis sairaanhoitaja. Maistraatissa saa otettua viralliseksi todistetut kopiot tälläisista asiakirjoista ja niihin saa viralliset leimat ja vielä tarrat papereihin, että varmasti on aidot. Tämä lysti maksoi 4 euro/sivu ja kun kopioitavia sivuja oli 8kpl, osaavat kaikki varmasti laskea, että tämä maksoi yhteensä 32 euroa. Niin ja sitten kun se Valviran todistus tulee niin siitäkin täytyy käydä ottamassa virallinen kopio. 

Kalliit kopiot
Ensi viikolla vielä siis se Valvira lappu pitää kopioida ja sen jälkeen luulen lippujen ja lappujen olevan  kunnossa. Toivottavasti ainakin!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viikonloppu 15.-17.3

Viime viikonloppuna tosiaan Michael oli täällä ja ohjelmaan kuului mm. laskettelua, juhlimista, ruokailua ja matkustusta. Perjantaina olimme Himoksella lautailemassa ja ai että mikä sää meille siunaantui. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä kirpakka tuuli kiusannut meitä. Täydellistä. Laskukin sujui hyvin ja päivä oli kaikin puolin onnistunut.



Lauantaina vietettiin tosiaan valmistujaisiani... Ja sunnuntaina olo oli melko väsynyt ;) 



P.s. Huhtikuussa Lontooseen ;-) 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kiitos

Valmistujaiset on nyt vietetty ja töihin palattu. Michael lensi maanantaina takaisin Englantiin ja itse palasin töihin. Viikonlopusta toipuminen vei kuitenkin aikaa ja rehellisesti sanottuna olin maanantaina vielä todella väsynyt kaikesta ohjelmasta jota meillä oli. Perjantaina olimme Himoksella laskettelemassa ja jäimme siitä Tampereelle yöksi, lauantaina vietimme valmistujaisiani ja sunnuntaina olimme... Hmm.... No, pienessä dagen efterissä ja siinä se sitten jo olikin. Laitan hetken päästä lisää kuvia viikonlopun touhuista, mutta nyt oli pakko päästä näyttämään mitä ihanat siskoni antoivat minulle lahjaksi. Efva Attlingin kauniin hopeisen kaulakorun. Onneksi töissä voi sentään kaulakoruja pitää niin tämä viihtyy kaulassani nyt 24/7.

IHANA!!! Kiitos! :-)
Ja kiitos kaikille jotka olivat lauantain juhlissa tai muistivat valmistumistani jollakin muulla tavalla.