Tässä on ollutvtaas kiireitä ja pakko myös myöntää, että olen ollut todella laiska blogini suhteen. Olin reissussa ja sen jälkeen painanut duunia melkoiseen tahtiin täällä kotosalla, mutta pidemmittä puheita mennään aiheeseen. Nimittäin siihen harmitukseen. Minulla on ollut rinnassa microdermal lävistys, mutta nyt toistaiseksi se on poissa.
Olin ilmeisesti ärsyttänyt sitä vähän kun repäisin sen kerran johonkin ja sen jälkeen se alkoi kasvaa ulos ja tulla lähemmäksi ihon pintaa. Päätin poistaa koko korun kun se oli ihan vinosskin ja nyt parantelen haavaa kunnes voin laittaa korun siihen uudestn. Tarkoitus olisi mennä ensi viikolla laittamaan uusi koru siihen taas. Timantti!
-Tiina
tiistai 8. toukokuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Viiminen päivä Salossa
Tänään oli viiminen koulupäivä Salossa ennen syyskuuta. Seuraavat viisi viikkoa kuluu tyksissä työharjoitteluss ja sen jälkeen alkaa kesäloma ja kesätyöt. Molempia ehdin siis viettää, mutta suuremman ajan kesästä vietän töissä.
No tänään olimme kuitenkin Salon Plazassa tekemässä kehonkoostumusmittauksia ja mittaamassa verenpaineita kaikilta halukkailta. Tämä oli kaikki osna erästä projektiamme koulussa ja nyt sekin on satu päätökseen. Tässä innokkaat tytöt puuhissan

torstai 19. huhtikuuta 2012
7 DAYS
Viikon päästä tämä tyttö lähtee jälleen reissuun. Voi kuinka hyvltä tuntuu, kun tietää, että aivan pian pääsen hetkeksi taas arkea pakoon. Viimeksi reissasin Köpikseen ja tällä kertaa Englantiin. Pohjoiseen. Manchesteriin, Middlesbroughiin ja Newcastleen. IHANAAAAAAA!!!
Ja hyviä uutisia. Kävin tänään sopimassa kesätöistä Tyksissä. Sairaanhoitajan sijaisuutta teen koko kesän ja opintopisteet sen kuin karttuvat. Tänään on selkeästi hyvä päivä! :)
Toivottavasti teilläkin on mitä parhain torstai?!

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Kotityöt... yök
Vähän on ollut hiljaista täällä blogin puolella, mutta se johtuu siitä että olen ollut kiireinen ja laiska. No nyt kuitenkin julkaisen tämän, jotta muistan tehneeni sopimuksen itseni kanssa.
Eniten kotitöistä vihaan tiskaamista. Sen nakkaisin jollekkin muulle tehtäväksi oikein mielläni ja tästä syystä tiskit kasaantuvat aina valtaviksi vuoriksi.
Kaikki aterimet likaisina ja suurin osa lautasista ja kupeistakin lilluu tuolla veden seassa lavuaarissa. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kaupassa ollessani päätin etten enää keksi tekosyitä ettenkö voisi tiskata... nimittäin kumihanskat.
Ei muutakuin tiskaamaan useammin. Saa nähdä kauanko tämä "into/sopimus" kestää. Nyt ainakin on kaikki astiat puhtaana kaapissa.

torstai 12. huhtikuuta 2012
THE AWESOME!
Hahahahaaaa, kattokaas kuka sai kivan kirjeen tänään.
Kirje sisälsi junalippuni Manchesteristä Middlesbroughiin. Matkaanhan lähden tasan kahden viikon kuluttua. JEEEEE!!!
-Tiina
Kirje sisälsi junalippuni Manchesteristä Middlesbroughiin. Matkaanhan lähden tasan kahden viikon kuluttua. JEEEEE!!!
-Tiina
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Plazassa palaa
Muistatteko kun kerroin, että menemme tekemään Salon Plazaan mittauksia inbody-mittauksia Suomimies seikkailee kampanjan kanssa? No sitä ei ikinä tapahtunut, koska kun pääsimme Plazaan paikalla siellä alkoi sähkökaappu kipinöimään ja palamaan. Aika huono tuuri siis kävi.
Näin siis tiistaina Salossa.
-Tiina
![]() |
| Evakointi |
Näin siis tiistaina Salossa.
-Tiina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)