torstai 17. marraskuuta 2011

Cambodia

Pitkasta aikaa paasen taas paivttelemaan blogiani. Tarkoitukseni on ollut paivittaa tata aikaisemminkin, mutta nyt kun tulin Kambozaan en ole paassyt kirjautumaan kayttajatililleni... outoa. Tajusin kuitenkin mista oli kyse ja nyt paasen taas kirjautumaan tanne ja paivittamaan blogiani. Talla kertaa ei ole kyse juhlista tai pelkasta hauskan pidosta vaan puhtaasti reissaamisesta ja kulttuurista.

Saavuin siis Kambozaan viime maanantaina klo 17 paikallista aikaa. Otimme bussin Bangkokista Siem Reapiin ja matka kesti noin 9 tuntia. Tuskallisen matkan jalkeen ei jaksanut kylla paljoa tehda. Soimme illallista hienossa ravintolassa ja tutustuimme yomarkkinoihin.




Seuraavana paivana herasimme aikaisin ja lahdimme tuk tukilla Angkorin temppeleihin. Koko paivan kiertelimme eri temppeleissa ja aloitimme niista pienimmista ja pikku hiljaa siirryimme aina isompiin ja merkittavimpiin. Ennen auringon laskua paasimme nakemaan sen kuuluisimman tempelin, eli Angkor Watin.



Temppeli

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ladyboys in Thailand

Kaikkihan sen tietaa etta Thaimaa on taynna shemaleja eli ladyboyita. Itse koen tilanteen huvittavaksi kun laiha (hyva kroppainen) mies on pukeutunut naiseksi ja nayttaakin naiselta, mutta kengan koko on silti 43. Hah! No kuitenkin, taalla Koh Taolla yhtena iltana kavimme katsomma ladyboy cabaree showta. Tama oli siis tanssiesitys eika mikaan pervo tai likainen strippi-show....










Paitsi lopuksi lahti se paitakin pois kun oltiin kuvia ottamassa, hahahaaaa :D


Silla nuo shemalet tekevat rahaa. Tanssivat illasta toiseen. Hauska kokemus, mutta toista kertaa ei tarvitse tuota nahda. Nyt kuitenkin pakkaamaan kamoja, koska huomenna suuntaan Koh Phanganilla. Heissan!

-Tiina

perjantai 4. marraskuuta 2011

Koh Nangyuan

Vielakin olen evakossa Koh Taon saarella, mutta muutama paiva sitten teimme retken pienemmalle saarelle nimelta Koh Nangyuan. Retkelle mukaan lahti tallainen porukka.


Kaikki yovymme dormissa ja lahes kaikki ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Porukkaan mahtuu mm. Mina ja toinen suomalainen tytto, saksalaisia, englantilaisia, hollantilaisia, etela afrikasta loytyy matkaajia, israelista, ruotsista ja vaikka mista.

Saari tai saaret olivat todella kauniita. Onneksi myos kelit osuivat kohdalleen niin saatiin muutamia hienoja kuvia.



Lahdimme matkaan noin klo 12 ja saarelle paastyamme kiipesimme heti nakoala paikalle ottamaan kuvia. Hikoilun jalkeen vuokrasimme snorkkelit itsellemme ja lahdimme katselemaan kaloja. Vesi oli erittain kirkasta, mutta ei sielta mitaan kovin ihmeellista loytynyt. Muutama hassu kala nakyi, mutta siina se. Sen jalkeen makoilimme rannalla ja tapoimme aikaa. Takaisin Koh Taolle lahdimme taxi boatilla klo 17. Se paiva menikin siina, koska paahtava aurinko vie ainakin minulta voimat ja kotiin paastyamme menimme syomaan ja hengailemaan riippumattoihin. Makoilimme porukalla koko illan, juoruilimme ja joimme vain sokeri limskoja ym eli alkoholittomalla mentiin taas. Tassa viela muutama kuva saarilta.




-Tiina

torstai 3. marraskuuta 2011

Koh Tao

Terkut Taolta


Netti maksaa omaisuuden taalla, mutta halusin vain ilmoittaa kaikille etta hengissa ollaan ja kaikki on hyvin. Tuntuu myos ettei aika oikein riita netissa pyorimiseen, mutta huonon kelin yllattaessa on kiva paasa seuraamaan vahan maailman menoja. Seuraavaksi suuntaan Koh Phanganille, mutta sinne lahden vasta ensi maanantaina.

-Tiina

perjantai 28. lokakuuta 2011

Hyvasti Rangsit

Tallanen tilanne yliopistolla.





Ja minun asutnolani on tuolla Watsonin ja 7/11 takana... nyt pelottaa. Onneksi asun neljannessa kerroksessa.
Katsotaan koska tuonne taas paasee. Nyt kuitenkin olen turvassa etelassa Koh Samuilla ja huomenna suuntaan Koh Taolle nauttimaan kirkkaasta vedesta ja mahtavista rannoista.

Suomessa on jo kuulemma kylma, mutta taalla ei. Kiloittain aurinkoa sinne kaikille!!

-Tiina

torstai 27. lokakuuta 2011

BKK

Tilanne Bangkokissa tulvien suhteen on ilmeisesti erittain paha. Alue jossa asun on taysin vedessa enka paase kotiini hakemaan mitaan tavaroitani. Onneksi pakkasin jarkevia tavaroita mukaani, mutta silti tuntuu etta haluan jotakin kotoota. Itse en voi kuitenkaan tehda asialle mitaan, koska kun lahdin Rangsitista Bangkokkiin evakkoon oli tilanne vasta tama.








Nyt tilanne on kuitenkin paljon paljon pahempi ja vetta on ainakin metrin verran. Toivottavasti vesi laskee pian ja paasen takaisin kampilleni tarkistamaan onko kaikki tavarani tallella ym.

-Tiina