maanantai 10. lokakuuta 2011

Tunnustuksia

Ystäväni lähestyi minua eräänlaisella haasteella, nimittäin blogitunnustuksia olisi tiedossa! Kiitos tästä kuuluu tiestysti Johannalle.

Therese Sennerholt

Tarkoituksena on siis kertoa 8 paljastusta itsestäni ja sen jälkeen laittaa paha kiertämään eteenpäin muille.
***

1. Pelkään korkeita paikkoja, lentokoneella lentämistä sekä epäilyttäviä pimeitä paikkoja kuten ahtaita katuja yöaikaan (mutta kukapa ei niitä pelkäisi)

2. Olen 100% lihansyöjä. Ikinä en voisi kuvitellakkaan lopettavani lihan syömistä. Täällä Thaimaassa liha jota syön on pääsääntöisesti kanaa ja kalaa/äyriäisiä. Kaipaan naudanlihaa!

3. Tykkään ruuanlaitosta, mutta vain jos tiedän mitä teen. Uusien ruokien kokkailu ei siis kuulu harrastuksiini. Onneksi tuo Tomi taitaa tuon ruuanlaiton melkoisen taidokkaasti <3

4. Olen kenkäfriikki! Kotonani minulla on varmasti (ainakin) 10 paria kenkiä joita en ole vielä kertaakaan käyttänyt. KENKIÄ EI VOI OLLA NAISELLA KOSKAAN LIIKAA!

5. Olen melkein hukkunut nuorempana. Ollessani n. 5-vuotias enkä osannut vielä uida, menin Visulahdessa syvään altaaseen ja painuin heti pohjaan. Onneksi isäni huomasi tilanteen melko ajoissa ja repi minut pinnalle ja pelasti minut. Kiitos iskä!

6. Sunnuntaina (9.10) minua kosittiin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut kosinta Tomilta vaan mieheltä Subwayn jonossa. Tilatessani patonkia huomasin kuinka mies tuijotti minua vähän väliä. Hetken päästä hän kysyi puhunko englantia ja kun vastasin "kyllä" hän kysyi tulisinko hänen vaimoksensa.... koska heidän maassaan ei ole näin vaaleita naisia. Siinä naureskelin ja kysyin mistä olet kotoisin ja hän vastasi: "Israelista"
En kuitenkaan ottanut tarjousta vastaan. Kiusallisena söin patonkini ja lähdimme ystäväni kanssa pois ravintolasta. Myöhemmin törmäsin samaan mieheen hänen ystävänsä kanssa ja he halusivat samaan valokuvaan kanssamme, koska olemme niin kauniita ja niin vaaleita. Selvä se.

7. En koskan uskonut sanovani tätä, mutta voiko ihminen joka rakastaa kesää ja lämpöä kyllästyä kuumuuteen? Täällä Bangkokissa on koko ajan niin kuuma, että hiki valuu norona selkää pitkin koulussa/töissä. Kaipaanko Suomea?

8. Viiminen mutta ei vähäisin. Olen opiskellut vaikka missä eri kouluissa ja eri aloja yläasteen jälkeen. Yläasteelta menin lukioon vuodeksi. Sieltä vaihdoin ammattikouluun lukemaan itseni parturi-kampaajaksi. Valmistuttuani totesin etten pidä siitä työstä. Tein töitä ja pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi. Opiskelin 0,5 vuotta aikuispuolella lähäriksi, kunnes pääsin nykyiseen kouluuni eli ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Kaiken näköistä olen siis ehtinyt vuosien aikana opiskelemaan.

Tässä nyt muutama tunnustus. Ei mitään maata mullistavaa, mutta kaikkea ette varmastikkaan tienneet.

Haaste lähtee eteenpäin vain yhdelle bloggaajalle:

To win in life, don´t fear in life
Ole hyvä muruseni!

-Tiina

torstai 6. lokakuuta 2011

Terveisiä Laosista

Moniko teistä on joskus katsonut Madventuresia huuta "hep"!       - HEP!!

Itse siis aikoinaan seurasin sarjaa oikein kunnolla ja vieläkin se mahtuu ehdottomasti top 10 tv-sarjojen kärkeen.

Tässä loistava pätkä Laosin-jaksosta:


Aivan mahtava pätkä kerta kaikkiaan!

Olimme siis itsekkin muutama viikko sitten Laosissa ja tuliaisiksi sieltä tarttui tälläinen herkkupullo. Ihan yhtä hulluksi en heittäytynyt kuin Riku ja Tunna, mutta pullo Laosia on nyt minulla mukana.



Käärmeviinaa

Päätin myös valita pienen pullon, koska tuulen ettei maku ole kummoinenkaan. Vielä en ole ehtinyt pulloa avaamaan ja rehellisesti sanottuna.... en tiedä haluanko edes.

-Tiina

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Sick

Enpä päässyt eilen päivittelemään blogiani, sillä juuri sopivasti keskellä päivää minulle iski vatsatauti. Aamusta asti oli vatsaani sattunut, mutta päätin silti mennä kouluun, koska kipu ei ollut sietämätön. Kuumuudessa ja väsymyksessä kipu kuitenkin yltyi ja kotiin päästyäni menin hetkeksi makuulle sänkyyni ja lepäsin 15 min. Tämän jälkeen oloni oli jälleen paljon parempi ja lähdin Future Parkkiin ostamaan itselleni leipää ja uusia kuulokkeita. Kauppakeskuksessa oloni kuitenkin huonoi jälleen ja minua alkoi pyörryttämään. Lepäsin hetken kauppaksekuksen sohvilla ja levon jälkeen päätin lähteä kotiin nukkumaan...

Nousin sohvalta ja menin liukurappuset alas kunnes se tuli. Oksensin keskelle kauppakeskuksen lattiaa! Siinä sitten yritin pyyhkiä naamaani ja pyytää apua, mutta kukaan ei meinannut auttaa. Sain pysäytettyä naisen joka ilmeisesti työskenteli kauppakeskuksessa ja hän kutsui siivoojan. Sanoin, että voin itse siivota oksennuksen, mutta tarvitsen tietysti välineet. No eihän se käynyt päinsä. Siivooja siivosi oksennuksen ja samalla joku paikallinen mies juoksi luokseni ja toi minulle vettä. Kuinka kilttiä. Vatsaani väänsi, mutta enää minua ei pyörryttänyt. Pääsin kotiin ja painuin heti sänkyyn. Kuume oli noussut jo 39´asteeseen. Peiton alla oli aivan liian kuuma ja jos otin peiton pois alkoi minua heti paleltaa. Ainoa asento jossa pystyin olemaan muutaman minuutin kerrallaan oli kyljellään makuu.



Onneksi ihana naapurini Karina auttoi minua ja toi minulle fantaa ja antoi särkylääkettä. Menin eilen sänkyyn n. klo 17 ja hajanaisesti nukuin aamu 11 asti. Aika monta tuntia siis. Nyt on olo jo paljon parempi, mutta vielä vatsassa tuntuu muutamia kramppeja silloin tällöin.

Tulipahan sekin vatsatauti tai mikä olikaan sairastettua. Toivottavasti ei ihan heti tule mitään vastaavaa uudestaan.

-Tiina

maanantai 3. lokakuuta 2011

Väärä hälytys

Kameran johto löytyi! Olin kietonut sen föönin johdon kanssa samaan myttyyn ja tänään kun kuivasin hiuksia, löysin samalla "kadonneen" johdon. JEE!!

En siis hävittänyt mitään Pattayalla, enkä myöskään joutunut ryöstön kohteeksi.

Huomenna yritän päivittää blogiin jotakin järkevää ja lisätä myös kuvia. Siihen asti kuitenkin heipparallaa!

-Tiina

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ups...

Olette varmaan kuulleet sanonnan: "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" ja tätä sanontaa haluaisin nyt käyttää itsestäni.

Laosissa otin vanhan pokkarini mukaan tubingiin ja käytin Phi Philtä ostamaani vesitiivistä kamerapussia, jottei kamera kastu ja mene rikki. No pussi toimi moitteettomasti, mutta sitten tyhmänä ihmisenä jätin pussin sulkematta ja lähdimme kellumaan isoilla donitseilla alas virtausta. Kamerani siis kastui ja meni rikki. Ostin uuden (halvan) kameran täältä ja se on ollut kyllä oikei löytö. Alle 100€ Samsungin loistavasta pienestä kamerasta + 8 gigan muistikortti ja jalusta kameralla ja kaikkea muuta kivaa mitä myyjä laittoi pussiini mukaan (taisi olla vähän ihastunut.) Kuitenkin jutun pointti oli, että keskiviikkona ostin kameran ja tänään kun palasimme Pattayalta kotiin  huomasin, että kameran latausjohto on jäänyt hotelliin.... LOISTAVAA TIINA!!

Täytyypi siis alkavalla viikolla suunnata läheiseen ostoskeskukseemme metsästämään johtoa kameraan. Kuviakaan en saa siirrettyä muistikortista koneelle, koska uudessa kamerassani on pieni muistikortti ja sellaista ei saa laitettua koneeseeni.

Olen kuitenkin onnekas, koska meitä oli reissussa 10 henkilöä ja yhdeltä varastettiin kukkaro, toiselta hävisi rahaa ja kolmannelta varastettiin kengät. Minä olin siis ainoa joka hävitti itse jotakin.

Nyt kuitenkin taas nukkumaan ja huomenna starttaa viimeinen viikkoa mielenterveyttä (JEEE)

-Tiina

lauantai 1. lokakuuta 2011

Having fun

Täällä Bangkokissa myös yöelämä on vilkasta (niinkuin liikenne ja kaikki muutkin) mutta aikaisemmin emme ole käyneet missään länsimaalaisissa baareissa/pubeissa, mutta keksiviikkona tosiaan löysimme yhden sellaisen. Varmasti menen kyseiseen pubiin myöhemminkin!

Tässä muutamia kuvia matkan varrelta... having fun.

Tanssia


Thriller

Jacob, Jakob and Tiina
Huomenna palaan asiaan kun palaan lomaltani kotiin.

Heissan muruset ja ihanaa lauantaita kaikille!

-Tiina